Säästä

Tuliskohan niitä nyt? Sieniä.

Sataa mahdottamasti. Mökin katttoon ei vain ropise, melkein kolisee. Vettä tulee, ja paljon. Niin kuin Lapissa kaikkia luonnonilmiöitä: valoa, pakkasta, aurinkoa, talven pimeyttä, kesän leppeää lämpöä, – kaikkea on aina reilusti.  Ja nyt ukkostaakin. Reilusti. Viilenee. Päivällä oli helleraja lähellä, mutta nyt melkein näkee kuinka mittarin lukemat laskevat.

Täällä ukkonen tuntuu olevan merkillisen matalalla. Jylisee maata pitkin. Jos merenrannassa katselee ukkosta, se on taivaalla, salamat viuhuvat korkealla ja äänet tulevat jostain pilvistä, mutta täällä tuntureiden kupeessa, puronrannassa ukkonen on alhaalla. Maa järähtelee, salamoita ei näy, vain silloin tällöin välähdys jossain puiden latvoissa.

Sade alkoi juuri kun iltapäivällä lähdin kyliltä polkemaan takaisin mökille. Olin saanut ajella tuntureiden kautta, lopuksi Viskipolkua pitkin Saariselän keskustaan kauniissa, melkein painostavassa hellesäässä. Mutta paluumatkalla sadeviitta oli jo tarpeen. Metsäreitillä oli paljon poroja. Todella paljon. Pyöräporokolari ei olisi ollut ihan mahdoton juttu…                                                                                                                            

Ja poro säikäytti minut aamusellakin: olin kuvaamassa naapuritontilla. Jakkara tienvarressa oli minusta ”kuvauksellinen”.

Otin kuvia, erääänkin. Siinä keskityin hommaan niin, että olin oikeasti huutaa säikähdyksestä, kun kuulin poron hirnahduksen, korahduksen (mikä sen äänen oikea nimi on???)  parin metrin päästä.

Tämä on nyt kolmas vuosi peräjälkeen kun olen täällä tähän aikaan ja uskottava se on: poroja on pihalla, kylillä keskustassa, tiellä, purolla, ja ne ovat niin rumia kun räkkäaika on vielä osalla päällä.