Pikku Tankavaara ennen kokematon. Tänään sen vuoro. Kuukkeli-kierros soppeli meille.
Lämpömittari ei näytä kuin sen + 10 C mutta tunturiin noustessa kylmä katoaa.
Eikä sada. Muutaman kilometrin jälkeen jo paistaa. Patikkareitti on mukava, onko oikeastaan aika helppokin? Meille vuorikiipeilijöille tunturit eivät enää ole niin haastavia 🙂 Heh, oikeasti reitti on sopiva, hyvä tepastella. Ja kun pääsemme vähän ylemmäs on tunturissa jo ruska! Elokuun alussa tunturin laella mustikanvarvut jo punertavat. Kaikkinensa kovin kaunista oli.
Pikku Tankavaarasta maisemat kauniit, eivät kovin jylhät, mutta kauas tänään näki. Taas kerran tunsi olonsa kovin pieneksi, kovin tyytyväiseksi siitä, että voi kokea ja nähdä sen, mitä tunturissa on, miltä siellä tuntuu ja näyttää. Näinä päivinä jotenkin tavallista enemmänkin merkitystä.
Alla kuvassa Pyhä Nattanen (508 mpy) ja etualalla Purnunnenä (420 mpy), jonne valo lankesi kauniimmin kuin kuvassa. (kaikki kuvat suurenevvat klikkaamalla)
Alaspäinkin meno mukavaa …
Luontoakin tarkkailtiin. Pupu!
Ja joku öttiäinen.
Aikas kuninkaallisen näköinen! Siinä se pitkospuilla huilaili…
Suokin voi olla kaunis. Ja pitkospuut helpottavat suon ylitystä.
Patikoinnin jälkeen menimme vielä Koilliskairan luontokeskukseen ja Tankavaaran kultamuseoon. Kerronpas niistä huomenissa…
Tunturissa meillä oli repuissa makkarat ja sinapit, jotta olisimme voineet tulistella laavuilla, mutta lopultakin päätimme kantaa makkarat Hangasojan rantaan, siellä siis ”after hike” [turhaan olla Itävallassa asti käyty, hih!] tai siis perinteiseen tapaan notskilounas. Naapurikin tuli kun näki tulet, siinäpä tulistelimme [ehkä sittenkin parempi sana näihin maisemiin] ja taas Laanilan ja koko Kalotin historiaa kertasimme. 🙂
Hyvä päivä tänään. Aikas hyvä.
Parahin pohjoisen luontomme digi-ikuistaja ja huippujemme huiputtaja!
Pupu; mikä lennokkuus ja liikkeen sulous! Kyllä rehellinen metsäjänis on toista maata kuin puutarhoissa luikkiva, jotenkin rähjäisen oloinen rusakko.
Öttiäinen: hänen kuninkaallisuutensa on riikinkukkokehrääjän (Saturnia pavonia) toukka. Jos kaikki menee hyvin, öttiäisestä on toukokuun 2012 (viimeistään 2013) lopulla kuoriutunut yksi maamme komeimmista kehrääjäperhosista (http://www.perhostutkijainseura.fi/historia/saturniidae/sat-pavonia.htm)
Sinä öinen blogini lukija ja kiitettävästi sen antia täydentävä Koivuseni.
Pupu todella oli lennokas, mutta aikani kun loikin perässä, sain kuvan räpsäistyä. Se oli vielä ihan pentu, kesäpupunen mutta vauhti todella vilkkelä.
Ja näkisipä sitten kun tuo öttiäinen on kuoritutunut ja perhoseksi varttunut.