Kaiserschmarren – itävaltalainen pannukakku

Tytär tuli duunista nimpparisapuskalle ja kuulemaan matkakuulumiset, mikä oli hyvä syy kokkailla kotitekoista pestoa (basilikani on melkein pensas!! 🙂 ja tomaattisalsaa (resepti keittokirjassani sivulla 21 ”Leilan salsa”. NYT on juuri oikea aika tehdä sitä).

Ja sitten tein ”nimpparikakuksi” Kaiserschmarrenia, jota me söimme Stainglwirtissä Itävallassa, ja moni patikointiporukasta söi kimpassa pannullisen yhdellä jos toisella hüttellä. Hyvää se oli siellä ja aika aidon makoista siitä tuli kotioloissa tänäänkin.

Tällä pannukakulla on monta syntytarinaa, ja vielä enemmän reseptiversioita. Minä poimin yhden netistä, ja jätin rusinat pois, vähensin voin määrän kolmannekseen (ehkä vähän vaikutti makuun, mutta säästi myös kaloreissa), laitoin vähän enemmän munia. Nautimme kolmestaan noin puolet valmiista Kaiserschmarrenista, joten ohje lienee sopiva sopiva kuudelle. Jos poika olisi ollut kotona olisi pannari huvennut kokonaan. Junioria olikin nyt ikävä, oli kuitenkin vähän kuin juhlapäivä …

Mutta siis se resepti:

Kaiserschmarren eli itävaltalainen pannukakku

2,5 dl maitoa
1,5 dl kermaa
6 munan keltuaista
2 tl vaniljasokeria tai yhden vaniljatangon siemenet
1 tl suolaa
120 g hienoa sokeria
4  dl vehnäjauhoa
6 munan valkuaista
40 g (suolatonta) voita

tomusokeria

Tarjotaan luumuhillon kanssa. Meillä maistui kirsikkahillon ja hillahillon kanssa vallan mainiosti.

Yhdistä maito, kerma, munakeltuaiset, suola, 60 g sokeria, vanilja ja jauhot. Sekoita.
Vatkaa munavalkuaiset ja loput sokeri kovaksi vaahdoksi, ja kääntele se perustaikinaan.
Sulata voi korkeareunaisessa paistinpannussa ja kaada taikina siihen.
Paista pari minuuttia pannulla ja laita sitten 200-asteiseen uuniin. Kypsennä noin 8 minuuttia.
Revi tai leikkaa pannukakusta kaistaleita ja laita palaset takaisin pannuun.

Tarjoile luumuhillon tai esimerkiksi omenasoseen kanssa.

Tästä versiosta tuli aika paksu. Jos sen tekisi kokonaan uunissa ja uunipannulla niin lopputulos olisi varmasti ”oikean” paksuinen (ks. kuva eilisessä postauksessa). Mutta olisiko maku sama, jollei ensin paistaisi liedellä? Hyvää tämä tanakampikin versio oli…

Entäs sitten se tämän pannarin tarina.

Legendan mukaan keisari Franz Josef I (1830 – 1916) joutui vuoristossa myrskyyn ja pakeni paikalliseen hütteen. Talon emäntä  tekaisi tavallisista letuista tyyriimmän ja parannellun version, keisarille soveliaan.

Yhden tarinan mukaan keisarin hovikokilta menivät yksinkertaisesti ohukaiset pieleen, mutta nerokkaana hän pelasti ruuan manteleiden, sokerin ja rusinoiden avulla ja tarjoili sen uutena luomuksena.

Vähän tuon kaltaisen version yksi patikointiporukkamme jäsenkin keksi: pannari on tarttunut pannuun kiinni, ja mennyt turhan tummaksi, joten kokki on repinyt pannukakun irti pellistä, koonnut keoksi ja hunnuttanut tomusokerilla.

Lumihuippuisista Alpeistakin tässä yhteydessä on puhuttu. ”Virallisin” tarina lienee se että tämä ruokalaji kehitettiin keisarinna Elisabetin, joka tunnetaan paremmin nimellä Sissi, kunniaksi, hänen solmiessaan avioliiton keisarin kanssa vuonna 1854.

Niin tai näin. Kelpo jälkkäri.