Kotona ollaan. Kaikki hyvin.
Huiputuksia huippureissulla tehty. Ja matkasivulle (klik, klik) kuvakertomus tästäkin reissusta vielä tulee.
_____________________________________
Kirkkaan kuulaana sunnuntaiaamuna kirkonkellot soittavat messuun, samaan aikaan kun Harrikat starttailevat paluumatkalle ja me hotellihuoneen parvekkeelta vielä viimeisen kerran katselemme Hahnenkammin huipulle…
(kuvat kannattaa klikkailla suuremmiksi)
Kitzbühelin kaunis keskusta jäi taakse …
Bussimatka Kitzbühelista Müncheniin kesti parisen tuntia, moottoritiet sunnuntaiaamusta huolimatta kohtuullisen täynnä.
Matkalla jostain syystä tuli mieleen, että toivottavasti lennonjohtajat eivät ole lakossa.
Meitä viikon vaelluksilla huipusti opastaneet nuoret naiset oli hyvästeltävä, – mikä ei pehtoorille välttämättä ollut vain ikävä asia. 🙂 Ilman vaelluspakettia ei reissu olisi ollut puoleksikaan niin antoisa kuin oli. Sitä paitsi sarkasmi ja jutut passasivat meidän huumorintajuumme… Oppaiden lisäksi muukin porukka oli kelpo matkaseuraa, aina on mukava tutustua uusiin ihmisiin, eikä meitsin ei-niin-kovin-kovakuntoisen ollut vaikea pysyä patikoinnissa mukana. Haastetta oli, ja kun sen hanskasi, oli olo jokaisen patikkareissun jälkeen mahottoman mukava.
Lufthansa ei pelittänyt ihan joka kohdassa, ja välillä jo epäilimme, että ehdimmeköhän Helsinki-Vantaalla syödäkään, mutta ehdimme sentään hopusti pastaa ja äyriäisiä ”uudessa” Delissä käydä nauttimassa. K & M jäivät Hesaan sukulaisiin.
Me lensimme Ouluun ja laskeuduttaessa Oulunsaloon tajusin hyvin selkeästi, että lenkkimaastot ovat vastedes taas vähän tasaisempia (kuvan oik. yläreunassa on vakireittini) kuin perjantain Wilder Kaiserin rinteillä.
Vieläkin yllytän klikkaamaan kuvat isommiksi. …
Vaikka ei niissä siltikään saa korkeuseroja ihan näkyviin. Wilder Kaiserin huiput ovat n. 2200 mpy.