Uutteran, mukavan, pitkälle tulevaa vuotta aikatauluttavan, haikean, työteliään, menneeseen palaavan, kyynelehtivän, lopultakin rauhallisen työpäivän jälkeen lähdin kaupungille pyörällä, helmat hulmuten polkien.
Puolet asioista jäi hoitamatta, mutta tärkein tuli hoidetuksi: kävimme ystävän kanssa ”yhillä” – kuten nuorison tapa ilmaista asia kuuluu. Olimme vähän ajatelleet menevämme torinrantaan höpöttelemään kuulumisemme, kuuntelemaan toisiamme, kertaamaan kuluneet ja miettimään mitä meillä on edessä, mutta kun aittaravintoloiden äärellä tuntui olevan heviä ja rokettirollia korkeilla desibeleillä, päätimme suosiolla vetäytyä jonnekin enimmäkseen ruokaan keskittyvään anniskelupaikkaan. Aikamme arvottuamme päätimme mennä NYT sinne Trattoria Baroloon. Siis se uusi oululainen trattoria, postin takana, vanhan Pakkahuoneenkadun Alkon paikalla. Eihän siellä ollut kuin kourallinen ihmisiä meidän lisäksemme, mutta paikka oli ihan mukavan oloinen.
Aitoitalialainen ruokalista: antipastit, primot, secondot, dolcet. Pizzaakin näytti olevan. Viinilista kovin vaatimaton. Laseittain vain yhtä proseccoa, yhtä valkkaria ja yhtä punaviiniä. Prosecco maistui enemmän siiderille kuin kuohuviinille, mikä ei vakuuttanut. Punaviini (sisilialainen joku, jonka nimeä meille ei kerrottu) ei säväyttänyt. Mutta ruoka. Me molemmat tilasimme puna-ahventa. Erinomaista. Ohessa kelpo täytetty tomaatti ja paras kaikesta: raviolin kaltainen täytetty nyytti jossa sisällä pinaattia, sipulia… molto bene!
Minä otin vain pääruoan, pari lasillista viiniä ja espesson ja koko lasku oli 31 euroa. Kyllä oli hintansa väärti. Semminkin kun saimme pieniä ”terveisiä keittiöstä” useammankin. Alun bruchetta oli ihan huippu ja laskua ennen tuotu tryffeli mietitytti – – hm .. mikä tämä erikoinen maku on? – Tryffeliöljyä, kertoi tarjoilija. – No, sehän se. Aina sen perinteisen Fazerin sinisen voittaa. Metka juttu oli se.
Ei millään muotoa huono kokemus. Ollenkaan, miltään osin.