Meni sitten puolitoista tuntia työmatkaan tänään. Normaalisti 13 – 14 minuuttia pyörällä. Pahasti en myöhästynyt, lähdin sen verran varhain, – uni kun oli taas tiessään.
Kotipihalla piti jäädä ihastelemaan rautatieomenapuuta joka eilen puhkesi kukkaan!
Sitten poljin torille aamukahville.
Haitarinsoittajan säestäessä …
ostin töihin aamukahville vietäväksi mansikoita…
(kun en muistanut että minullahan oli kokous klo 9 – 11,
joten en mihinkään yhteisaamukahville päässyt. Söin sitten mansikat eväinä. Eivät olleet oikein hyviä, edes.)
Jatkoin matkaa Ainolan kautta kohti Linnanmaata.
Ihastelin aamun valoa, kostean puiston tuoksua…
Lintujen laulua kuvissa ei kuulu, puistoissa kuului.
Vielä oli pysähdyttävä
Omenapuut ohittamattoman kauniita.
Enkä sitten lopultakaan paljon normaalia myöhemmin duunissa.
Eikä historiatieteiden käytävällä ollut vielä kukaan muukaan – –
Oman kopperooni vetäydyin, en ehkä ihan niin innostuneesti kuin marras- tai helmikuussa …
Ei ollut ihan parhaat nuo olosuhteet. No mutta ei palellut.
Mutta aamun pyörälenkki kannatti. Aina kuntosalitreenin voittaa tuollainen reilun tunnin pyörälenkki. Kesäaamut ovat ihania, Oulu kaunis kaunis… sää parasta mitä näillä leveysasteilla voi olla… Suurenmoista. Tiedättekö kuka kirjailija käyttää paljon sanaa ”suurenmoista”? Minulle se on kesäsana. Se jäi kesäsanaksi opiskeluaikana, jolloin yhtenä kesänä luin monta, todella monta Hemingwayn kirjaa. Sellaisia äijäkirjoja. Nyt en ehkä niistä niin pitäisikään. Paitsi että Kenelle kellot soivat on yksi parhaista kirjoista ikinä. Se on niitä harvoja kirjoja joita olen lukenut useammin kuin kahdesti.
Kohta saakin kaivaa kesäkirjat esiin. Pitäisiköhän etsiä kirjalaatikoista Heidit. Me vuoristokiipeilijät pidämme Alpeille sijoittuvista kirjoista. Heh! Uutena dekkarituttavavuutena on Xiaolong-dekkareita odottamassa. Saimme ystävältä lainaksi. Larssonit olivat viime kesän dekkarijuttu, edellisenä lukaisin Mma Ramotswet (dekkareita? no joo), Mankell´e ita meillä on hyllyssä monia, pehtoori lukee niitä, minä en ole edes aloittanut, Donna Leonit ovat kestosuosikkeja, nyt löysin niiden perusteella tehdyn keittokirjan (kerron juhannukseen mennessä kommentit). Maigreteista olen myös tykännyt, puolen kymmentä vuotta sitten kesän juttu olivat Outi Pakkasen kirjat. Dekkarit kuuluu kesään.