Aurinko paistoi mökin ikkunasta kun ensimmäisen kerran silmät sain auki… ja yöunia vain riittää. Kuinkahan kauan sitä jaksaa nukkua yhdeksän-kymmenen tunnin unia, tuntuvat ihan mielettömän pitkiltä, tarpeellisilta. Kuinka paljon minulla oikein on univajetta!?
Seurailtiin pojan pakkaamista, auton imurointia, jonkinlaista mökin siivoamistakin, lähtöä. Puolelta päivin lähti kohti kotia, aikoi ajella Kemijärven ja Ranuan kautta, – nuorella miehellä vielä intoa kierrellä. Lähdimme kyydillään Kutturan tielle, josta alkaa Laanilan kultareitin maastoreitti: olemme kerran menneet sen toisin päin pyörillä, nyt kävelimme.
Aurinko paistoi, hiljaisilla mäntykankailla, metsäautoteitä kävellen oli hienoa. Sellaiselta kuin Lapissa parhaimmallaan on. Sunnuntailta tuntuikin. Hiljaista, puhdasta, kaunista, edelleen itikatonta … ei kylläkään tuntureiden huiputusta, sikäli vähemmän vaativaa patikointia, mutta liikkumista kuitenkin.
Kuivakurussa oli tuttujakin. Kullankaivajien leirissä tapasimme J:n ja E:n. ja J. näytti meille valtauksen tai siis paikan, mistä minun Länsituulen väreeni on löytynyt. 🙂 Hippu pääsi siis käymään löytösijoillaan… Huom. kaivannon reunalla sileäksi hioutuneet seinämät.. ne kuulemma ovat merkki vesimassojen virtaamisesta, hippujen kulkeutuminen pohjalle mahdollista.. ja tässä kvartsijuonteessa on ollut enemmältikin hippuja..
Ihan lähellä on myö Kulta-Jaskan mökki, josta kerroin viime kesänä (klik, klik). Ja lähelle on mökkinaapurimme ja muutaman muun asianharrastajan toimesta viime syksynä laitettu muistotaulu. Se on paikalla josta on löytynyt isomus Aleksi (klikkaa kuva isommaksi, näet tarinan).
Iltapäivän kruunasi rantasauna. Luonnollisesti.