Henkilökunnan infotilaisuus aamupäivällä ja kandiseminaari iltapäivällä, ja molemmissa kovin uupunutta mutta 6-1 hymyilevää porukkaa. Jääkiekosta ei paljon puhuttu, mutta merkillisesti joka kymmenenteen lauseeseen tuntui lipsahtaneen 6-1.
Seminaari oli hyvä, keskusteleva. Minullekin pitkästä aikaa halu lähteä arkistoon, etsiä jotain uutta vanhaa, mihin uppoutua. Ehkä se johtuu vuodenajasta. Lukukauden loppua kohti toiveita saada aikaa tutkimukselle. Ja tieto että ainakin yksi artikkeli, parikin pitäisi työstää. Mistähän kirjoittaisi?
Käykö teille niin että kun luette ihmisten kirjeitä, tekstejä, tekstareita, kanditöitä (niitähän kaikki päivät pitkät lueskelevat, eikö?) ”kuulette” sen kirjoittaneen ihmisen äänen. Ja luette tekstiä hänen nuotillaan, tauottaen kuten tekstin tekijä puhuu. Minulle käy noin. Ja nimenomaan opinnäytetöitä lukiessa. On aina käynyt. Ehkä joku tätä blogihöpinääni lukiessaan kuulee meitsin matalan pulputuksen… Kaikki myötätunto puolella 🙂
Tänään eka kertaa koin sen, että lukiessani yhden ihmisen tekstiä, tunsin hänen hajunsa. Nimenomaan hajunsa, en tuoksua. Tämä ihminen nimittääin ei tuoksu erityisen hyvälle, joten kokemus ei ollut kovinkaan myönteinen. Olen aika tarkka tuoksujen (ja hajujen) suhteen, tuoksut tuovat hyviä muistoja ja niin edelleen, mutta tämä uusi juttu oli hämmentävä. Uuh.
_________________________________
Kartta on ns. Hermelinin maakuntakartta vuodelta 1798–99
Vapaaherra Samuel Gustaf Hermelin (1744–1820) kustansi Ruotsin maanmittauslaitoksen kartaston Geografiska Kartor öfwer Sverige (1796–1812). Viiden suomalaisen maakunnan kartat piirsi suomalainen Carl Peter Hällström vuosina 1798–99.
Myös muista maakunnista on kartat
Miltä vuodelta tuo kartta on? Iijokikin näkyi siinä;)
Ai niin, tuosta tekstin ja puheen rytmistä: Olen vakuuttunut siitä, jotta puheliaat ihmiset kirjoittavat pidemmästi ja hiljaiset lyhyemmin;)
Raila, taidan olla tuon teesisi (”puheliaat kirjoittavat pidemmästi”) kävelevä, pulputtava, kirjoittava todiste. 🙂
Lisäsin kartan tiedot tuohon artikkelin loppuun…
Nuuhkikaamme toisiamme!
Charles Wysocki, anatomian professori, University of Pennsylvania (Philadelphia): ”Gay men prefer odors from other gay men, while odors from gay men were the least preferred by straight men and women.”*
Tarkkailepa hajukirjoittajasi etusormen pituutta suhteessa keskisormeen!
*John Roach, National Geographic News, May 8, 2006
Koivu (kuinka kunniakas nimimerkki sinulla onkaan! vaikka pelipaitasi taitaa olla Sakun eikä Mikon), ”prefer odors” – onko tässä haju vai tuoksu? Mielummin olen tarkkailematta koko tyyppiä.
1) Helsingin kirjastoissa & arkistoissa on eräs usein haiseva kanta-asiakas. Taivaan kiitos en hänen verkkotekstejään lukiessani saa samaa kokemusta kuin sinä! En kylläkään pysty niitä lukemaan täysin värittymättöminä.
2) Vuosia sitten kävin kuuntelemassa Leena Lehtolaista. Hänen puheensa kuullosti heti tutulta ja myöhemmin en pystynyt lukemaan hänen kirjojaan kuulematta ääntä ”korvissani”.
3) Eilen sain terveellisen muistutuksen tekstin ja todellisuuden ristiriidoista. Olen lukenut eräässä lähikorttelissa asuvan miehen blogia ja väistämättä muodostanut hänestä mielikuvan. Eilen näin hänet livenä asukastapaamisessa ja totesin, että todellisuus oli aivan muuta.
Kaisa, mielenkiintoisia kokemuksia sinullakin. Toivottavasti tuo haisuli pysyy teksteissä vain ”värittyneenä”.
Kirjailijoiden oma ääni kuuluu nykyään minulle myös äänikirjojen kautta. Ei voi mitään mutta Sinuhe/Mika Waltari on yhtä kuin Lars Svedberg.
Olisi kiva tietää tuon tekstin ja todellisuuden ristiriita. Kumpaan suuntaan se oli: yllätyitkö positiivisesti vai negatiivisesti – kuten olen arvelevanani.
Asia ei ollut ihan noin suoraviivainen. Blogitekstien perusteella N on vakaumuksellinen kristitty ja piti kokoomuksen äänestämistä itsestään selvyytenä, mutta on myös osoittanut voimakasta kulutuskriittisyyttä. Vaikutti kireältä. (Samaa on rehellisyyden nimissä sanottu myös minusta.) Kun huomaan bloginsa päivittyneen, sanon lähes ääneen ”mistäs N nyt valittaa?” Täysin asiallisissa teksteissään nimittäin useimmiten on jotain nipottamisen puolta. Kun aikanaan linkitin johonkin tekstiinsä, hän katsoi tarpeelliseksi huomauttaa, etten ollut ymmärtänyt käyttää trackback-linkkiä. Blogini nimi oli hänestä täysin kummallinen. Omansa taas ei voi olla blandiksempi, vaikka olisi ”Tekstiä”.
Ei olisi ollut tietenkään tarpeen miettiä ulkonäköään, mutta jotenkin päähäni oli pälkähtänyt laihanpuoleinen pyöräilijähahmo, joka laukoo kriittisiä kommentteja. Kun asukasillassa hän sitten osoittautui iloisesti hymyileväksi, hiljaiseksi ja keskivartalopyöreäksi, päässäni syntyi ristiriita. Mielikuvan luonnissa olisikin pitänyt laittaa enemmän painoa bloginsa lukuisille makeisarvioinneille.
Kaisa, vallan mainio juttu. Nyt kyllä heräsi mielenkiinto entistä enemmän. Etkö voisi tehdä blogin myös ”siviilielämästäsi” Sukututkijan loppuvuoden lisäksi. Havaintosi arjessa ovat makoisia. Enkä nyt tarkoita makeisarviointeja. 😉