Kuinka paljon arvosteluun vaikuttaa arvostelijan konteksti? Enkä tarkoita vain arvostelijan tietoa, käsitystä, arvostusta suhteessa arvioitavaan asiaan, vaan sitä, kuinka paljon arvosteluun, annettavaan palautteeseen vaikuttaa ulkoinen ”atmosfääri”, tila, arvostelijan oma tunnelma?
Jos jätetetään pärstäkerroin (sitäkin olen täällä pohtinut, klik) ja jääviysasiat kokonaan pois niin, mikä merkitys on annettavaan kirjalliseen, sanalliseen, numerolliseen palautteeseen sellaisilla tekijöillä kuin ympäristöllä, vuoden/vuorokauden ajalla, vireys- ja innostustilalla, ja muilla ulkoisilla jutuilla?
Minä luen paljon opinnäytetöitä ja niiden aihioita, väitöskirjojen käsikirjoituksia ja opiskelijoiden esseitä, kollegoiden artikkeleita ja muuta sellaista, josta on annettava palaute, arvosanakin joskus. Luen niitä töissä, virallisesti, kotona, matkalla mökille ja mökiltä, mökillä. Enimmäkseen päivisin, joskus iltaisin, harvoin öisinkin. Enimmäkseen keväisin, paljon talvisin, vähän syksyisinkin, joskus kesäisin.
Joskus vetäydyn mökille ison käsikirjoitusnipun kanssa, loppukeväästä luen usein kotipihalla, edelleenkin useimmiten luen töissä, mutta esimerkiksi tänään (kuten niin usein ennenkin) luin artikkeliaihiota kampaajalla. Ja minusta artikkeli oli hyvä, ellei erinomainen. Johtuiko se siitä, että tilanne ei ollut turhan jäykkä, ei ollenkaan kaavamainen, joten sallin tieteellisen tekstinkin leikittelevän aiheella. Mitä jos olisin lukenut saman artikkelin aamun kovassa valossa, kampuksella työhuoneeni enemmän ”asiallisessa” ilmapiirissä?
Kuinka moni opiskelija hyötyy siitä, että hänen työnsä on esillä toukokuun viimeisissä seminaareissa, mikä tarkoittaa että joudun lukemaan niitä monia, kiireessä, peräkkäin, aika usein viikonloppuisin aurinkoisella kotipihalla. Saavatko he myönteisemmät kommentit kuin ne, joiden työt ovat esillä helmikuun purevien, äkeiden tiistaiden jälkeen rauhassa ja kaikella energialla syynättyinä, luettuina?
Ai niin, tukkani on kyllä nyt vähän liian lyhyt… 🙂 Mutta edelleenkin se artikkeli miellytti minua hyvin paljon.
Lisäksi arviointi- ja palautetyötä seuraa aina kysymyksiä kuten ”Kuinka paljon on tarpeeksi? Onko vähemmän enemmän, vai tuleeko sillä juuri ja juuri toimeen? Onko vähemmän tarpeeksi?”
Itseä viisaammat osaavat tähänkin sanansa asetella, vaikka eivät suoraan vastaisikaan: ”Suhtaudu kärsivällisesti kaikkeen, mikä sydämessäsi on ratkaisua vailla, ja koeta rakastaa kysymyksiä.” (R.M.Rilke)
Iloa ja voimia kevään kiireisiin! 🙂
Viisaitapa kirjoittelet ja lainailet, Skaidi. Kiitos tästä!
Mielenkiintoisia kirjoittelet. Varmasti on näin, että oma mielentila vaikuttaa arviontiin. Toisaalta mielentilan vaikutusta arviointiin vähentää edeltä laaditut tarkat arviointikriteerit. Muistettava kuitenkin, että kriteerienkin laatimisprosessissa on esitettävä juuri nuo kysymykset, mitä edellinen kommentoija kirjoittaa: Kuinka paljon on tarpeeksi?
Maija, selvästikin sinuakin nämä asiat ovat pohdituttaneet, … Joo, olen samaa mieltä että pitää olla arviointikriteerit, mutta kun ne eivät aina riitä. Varsinkin humanistisissa tieteissä on paljon nimenomaan arvioitavaa, ei mitattavaa. Ja tärkeää on myös se että kun on kyse opiskelijoiden opintosuoritusten arvioinnista, sen on oltava läpinäkyvää. Opiskelijan on ENNEN suoritustaan tiedettävä mitä odotetaan ja miten arvioidaan.
Nyt lähden arvioimaan keskustelua, kuinka opiskelijat osaavat keskustella ja miten osoittavat oppimansa ja ovatko oppineet. Onneksi tästä yhdenlaisesta suullisesta tentistä ei tarvitse antaa numeroarvioita, vain hyväksytty-hylätty -asteikko helpottaa. …
Mukavaa työpäivää sinnekin!