Piirakoita ja poroa

Sen lisäksi, että viikon päästä on lakkiaiset, on tänäkin viikonloppuna vähän tavallisesta poikkeavaa ruokajärjestelyä. Meille kun tulee meksikolaisia ruokavieraita lauantaina. Tytär on parhaillaan Hesasta hakemassa vaihtarikavereitaan: kaksi Strasbourgissa ollutta meksikolaisneitokaista on tänään lentänyt Pariisin kautta Helsinkiin ja vielä tänään pääsevät ihmettelemään Valkean kaupungin valoisaa yötä.

Huomenna on 20-hengen pilheet, etkot, meetinki –  joku häppeninki kuitenkin – tyttären kämpässä. Ja esikoinen aikoi tarjota patonkia ja boolia, juustoja ehkä. Noin niinkuin Strassen tapaan. Mutta mikään ei pitele minua, ettenkö yhden ison tonnikala-feta-piirakan tee ja äsken kävin kaupasta hakemassa hedelmiä ja karkkia – en sentään ilmapalloja ja ongintaromuja. Tiedänhän minä – hyvänen aika –  ettei ne mitkään lastenkutsut ole, – mutta voin minä silti vähän laitella tarjottavia,… 🙂  Ja jollei huomiseksi kelpaa niin ottakoot mökille mukaan. Lähtevät sinne sunnuntaina. Mahtavat Hangasojan varrella, rantasaunassa meksikolaiset kauppatieteen opiskelijat olla ihmeissään.

Ja sitten lauantaiksi: esikoisen kanssa päätettiin että poroa ja bataattia, hillamisua ja kahvia. Vähän jotain alkuruokaa ja ehkä jotain koemaistiaisia lakkiaisten piirakkarepertuaarista. Eilen leivoin 80 lohileivosta. Tuli aika hyviä, vaikka reseptistä unohtui emmental-raaste. Unohtui vaikka emmental-pussi oli koko ajan tiskipöydällä silmien edessä. Mutta sellainen leipoja minä olen.

Itse asiassa en ole kovin hyvä leipoja, koska se vaatii tarkkuutta ja huolellisuutta, jollaiseen olen vähän turhan tohelo. Eikä luovaa soveltamista kannata leipomuksissa kovinkaan paljon harrastaa. Äkkiä lasahtaa ja lässähtää, jos ainesten tasapaino kovin heilahtaa. Ruoanlaitossa voi varioida ja kehitellä, keitellä ja kokeilla ihan eri tavoin. Sopii minulle paremmin. Ruoanlaitto on puhumista, leipominen laulamista. Olen parempi puhumaan kuin laulamaan. Paljon parempi.