Duunipäivän venähdettyä taas liki kellonympäriseksi oli hyvä lähteä vähäksi aikaa ulos hakemaan makrohaasteen vastauksia (ks. edellinen postaus). Ja ehkä vielä enemmän hetkeksi huohtamaan. Ja olihan tuossa lähimetsässä taas ihana iltavalo.
Vähän aikaa tuolla tepastellen alkoivat päivän monet, minua koskettaneet jutut asettua oikeisiin suhteisiinsa ja muuttua muistoiksi. Mietin, miten ne muistot syntyvät, voiko jo yhdessä päivässä tapahtuneista asioista tulla muistoja? Vaatiiko muiston syntyminen pidemmän kypsymisajan? Tietysti muisti koko ajan suodattaa ja valikoi ja vaatii ja väistää… mutta – –
Äkkiä on ilta,
– – ja muistan aamun erittäin hyvän keskustelutentin opiskelijoiden ja kollegan kanssa. Onko se jo muisto?
Päivän aikana on muutama minuun sattuva (hyvässä ja pahassa) keskustelu, joista selvästikin suodatan paljon tarpeetonta pois. Prosessoin asioita, sanoja ja teen niistä itselleni muistoja. Sellaisia muistoja kuin minulle sopii. Mutta vaikka haluaisin jotain jo jättää pois muististani niin se ei onnistu. Noup.
Ja sitten illan seminaarissa joudutaankin keskustelemaan juuri tästä historiantutkijoiden tärkeästä kysymyksestä, mitä muistetaan, miten ja miksi. Tietoisesti tai tiedostamatta. Metsässä käveleskellessä näitä mietin. Näitäkin.