Levosta, hyvästä ruoasta (Kuhaa meunier, palaan vielä asiaan), puhelusta tyttärelle, buranasta (hammasleikkaus/implantin asennuksen kakkosvaihe), uuden puhelimen kanssa värkkäilystä, surullisista uutisista, oivallisesta ja oivaltavasta kirjasta (kollegan Kuinka luonto ja nainen valloitetaan? Esseitä elämän erehdyksistä), monista pohdinnoista.
Ja ajatuksesta ”Kunpa viitsisin lähteä Makuuniin vuokraamaan elokuvan… ”
Lempikirjani (yhden niistä vanhoista, joissa kaikki lauseet on ajateltu loppuun asti ja joissa kaikissa on kaunis rytmi) etsin nyt, menen isoon nojatuoliin, enkä murehdi mitään. En toivo mitään. Teen perjantai-illan helpoksi.
Marko Nenonen!
Onko niin, että esseistit (muutkin kuin Antti Nylén) ovat kirjallisuutemme parasta antia?
HS:n Johan Lahdenperän arvio Luonnon ja naisen ”valloittajasta” tukee ajatusta:
”Kriittinen dosentti on kyllästynyt päälle tunkeviin touhottajiin – viihteellistynyt tiedotus on suomalaisen humpuukiperinteen sampo. Tietoyhteiskuntaan on hänestä syntynyt uusi huuhaa-sivistyneistö, joka on parhaimmillaan ”mediahömpän koristeena”.
He täyttävät tyhjät tilat mainosten välissä. Tärkein taito on herkeämätön hekottelu ja miellyttäminen, kun asiaa tai substanssia ei ole. Entä se intellektuelli?
Intellektuelli on armosta viisas, sanoo Nenonen. Intellektuelli osaa selittää minkä tahansa miksi tahansa, mutta itse hän on vasta aikeissa tehdä jotain.”
Hyvä valinta – uskon!
Huomenta Koivu! Esseistejä on (nykyään) aika harvassa. Esseet on monelle kirjoittajalle (yhtä lailla kauno- kuin tietokirjailijalle) täytettä. Välipaloja.
Ja totta puhuen en juuri niitä ole lukenutkaan, juurikaan. Tämän Marko lähetti lahjaksi, joten helposti tuli tartuttua opukseen. Ja kyllä kannatti.
Tähän mennessä olen pitänyt eniten esseestä nimeltä ”Viinin kuohuva vuosisata Ranskassa. Bordeaux´n viinien maineen loivat englantilaiset, jotka keskiajalla hallitsivat aluetta pitkiä aikoja 116 vuotta kestäneen 100-vuotisen sodan päättymiseen saakka”. 🙂