Kilpikonna ja chorizo

Meidän kilpuri söi tänään chorizoa. Tiedättehän sitä tulista espanjalaista makkaraa. Kävi nimittäin niin, että meillä jäi niitä mökiltä pari ja päätin tehdä sipulin, paprikan, kesäkurpitsan, purjon kanssa niistä meille kahden hengen pyttipannun, espanjalaisin virityksin. Silputessani aineksia oli yksi  makkaraviipale tipahtanut lattialle, ja eipä aikaakaan kun jaloissa pyörinyt ja omaa ruokaansa odottanut Elmeri Konrad oli iskenyt terävät leukansa chorizoon. Ei se saisi syödä makkaraa. Enkä olisi uskonutkaan, että se sitä edes maistaisi, yleensä se ei syö itselleen sopimatonta (paitsi puutarhassa jotain vähän arveluttavia kokeiluja on ollut). Joskus se on lattialta löytänyt leivänmuruja ja syönyt pois,  ja kerran yksi lapsivieras syötti konnulille juustoa, jota se maistoi, mutta ei sitten syönyt. Mutta tänään! Chorizo on herkkua!

Noh, ei onneksi ehtinyt kuin pari haukkua popsia makkaraherkkua. Tässä nyt sitten odotellaan, josko maha menee sekaisin. Konnan ruokavalion pitäisi koostua 80 % salaateista ja lehdistä (voikukanlehdet on konnulin gourmetia!) ja 20 % hedelmistä.  Ei maustetuista makkaroista!

Herättelin Elmerin kolmisen viikkoa sitten talvihorroksesta. Tänä talvena se oli pitkään unilla, melkein neljä kuukautta. Ei ihan totaalista hibernaatiota, mutta talven selkä taittui konnalla syömättä ja terraarioon kaivautuneena kuitenkin. Parin viikon välein vain herättelin kylpyyn ja punnitukselle.

Elmeri on virallisesti esikoisen konna, mutta minun lemmikikseni se on jäänyt jo vuosia sitten. Eihän sen kanssa nyt kovin hellitellä ja seurustella, mutta on siitä ilonsa.

Huomaatteko, nyt kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa, minä alan kirjoittaa teille blogiin kilpikonnasta! Voi hyvä tavaton! Pitäisikö tämä postaus pistää kategoriaan vanhemmuus!   ”Hanki itsellesi elämä”, vai miten se oli! 🙂

Itse asiassa varokaa vain: vielä minä kerron teille Elmerin koko elämäntarinan joskus. Ja se tarina on tosi, ja täynnä dramaattisia käänteitä!