Torstai oli varattu Strasbourgille. Aamiaisen jälkeen tytär lähti piipahtamaan koulullaan ja me poikien kanssa shoppaamaan. Eipä isompia osteltu, pehtoori itselleen kengät, poika kevättakin. Minä olisin halunnut ostaa tyttärelle kaikkea, mutta kun tiedän, ettei ota vastaan, niin en sitten ostanut. Vähän ruokia kotiin, ja nyt minulla on Linnanmaan kaunein eväsrasia!
Lounaskeiton jälkeen lähdimme käveleskelemään Petite Franceen. Vanha, ristikkotaloinen Strasbourgin kanavakaupunginosa oli kovin viehättävä. Keittokirja ja pari pikkuliinaa tarttui mukaan pienten kujien pienistä putiikeista.
Notre Dame de Strasbourg on johonkin maailmanaikaan ollut maailman korkein rakennus; ei ole enää, mutta korkealle goottilaisen katedraalin tornit kohoavat.
Kävelykatuosassa kaupunkia, kuten muutoinkin tällä reissulla, mietin, kuinka paljon tässä kaupungissa on ravintoloita ja pasticcerioita. Eikä niissä myydä vain patonkia, vaan toinen toistaan kauniimpia leivonnaisia ja muita herkkuja. Ja macaroonseja. Minun paha! macaroons-traumani ei täällä ainakaan ole helpottunut. Macaroonseja on kaiken kokoisia, makuisia, värisiä. Erilaisilla täytteillä ja yhdistelmillä.
Ja tässä kaupungissa on valtavasti nuoria. Useinhan ulkomailla, kaupunkien keskustoissa näkee vain keski-ikäisiä työssäkäyviä miehiä ja shoppaavia naisia, turisteja ja pariskuntia, mutta täällä on nuoria. Yksin, pareittain, ryhmissä.
Tänään torstaina ei enää niin lämmin kuin edellisinä päivinä, mutta hanskoja ei tarvitse, eikä takkia tule napitettua kiinni.
Illansuussa hotellihuoneessa höpöttelimme, odottelimme ruoka-aikaa. Sitten menimme – Strasbourgissa – japanilaiseen ravintolaan: tuntuu täälläkin olevan sushi kovasti muotia, ja esikoinen halusi meidät viedä Sushidoon.
Ja meillehän se sopi. Alsacen hapankaali-, juusto-, liharuoka-, flambee -ruokakulttuuri oli jo hyvinkin tullut testatuksi, joten kevyempi japanilainen hyvä vaihtoehto. Japanilaisten pitämä ravintola tuli hetkessä täyteen, eikä suosio hämmästyttänyt. Ruoka oli hyvää, erinomaista.