Tänään unohdin puhelimen, kännyn siis, kotiin. Minä tarvitsen töissä aika harvoin puhelinta, omaa kännykkääni siis, minulle kyllä soitellaan, lankapuhelimeen, jollaiset meillä vielä duunissa on, vaikka huhuja on kuulunut, että kaikille tulisi omat työkännyt. Joten en minä siis omaa puhelinta kovasti duunissa tarvi. Eikä minulla tänäänkään oikeastaan olisi ollut mitään käyttöä, mutta olihan kumma olo kun sitä ei ollut mukana. Kumma olo, vaikka olen sitä mieltä, ettei periaatteessa tarvitse aina ollakaan tavoitettavissa, enkä kokouksiin tai seminaareihin ota luuria mukaan. Ja minähän käytän kännyä enemmän tekstaamiseen kuin soitteluun. En minä paljon soittele, mutta tekstaan hyvinkin muutaman sata tekstaria kuukaudessa. Siinä on kyllä sekin, että en tahdo saada sanomisiani 160 merkkiin, joten äkkiä vierähtää pari kolme viestiä yhteen asiaan.
Enkä minä paljon käytä Facebookiakaan. En osaa sitä oikein vieläkään käyttää. Nykyisin – tyttären vaihtariaikana – käyn sentään kerran päivässä tai kahdessa katsomassa, josko Facebookissa olisi joku jälki lapsesta. Aika harvoin on. Ei ole tytärkään oikein FB-tyyppejä. Juniori sen sijaan on. Niinkuin on myös kova poika soittelemaan. Ja tekstailemaan. Ja kirjoittelemaan yo-aineita. Asiasta tai asian vierestä. Saapa nähdä.
Mutta tämä Tuulestatemmattuni on osa elämääni. Web-hotellini (SJR:n) yhteydet ovat viime päivinä pätkineet ja minähän olen ihan ihmeissäni, jollen pääse sivuillani käymään. Blogithan ovat ns. sosiaalista mediaa; joskus mietin, mitä sosiaalista siinä on, että itsekseni täällä höpöttelen. Hyvä on, hyvä on, onhan täällä aina jokunen kommentti, kiitokset niistä, ja sosiaalinen kanssakäymistähän sellainenkin on, että toinen osapuoli on vain vastaanottavana osapuolena. 🙂 Ja sitä paitsi tänne voin kirjoitella ja kirjoittelen juttuja, joille laitan ”Näkyvyys” ruksin kohdalla ”Yksityinen”. Siis ne eivät näy kaikille, vain minulle. Blogini kätköissä on siis ihan yksityisiäkin juttuja, … 🙂 Eivät kyllä mitään hakkeroimisen väärtiä, heh!
Sosiaalisesta viestinnästä vielä. Joskus – tänäänkin – käy niin, että saa sähköpostia, jonka alla on automaattiseksi tallennettu allekirjoitusteksti, esim. ”ystävällisesti tervehtien” tai jotain muuta vastaavaa. Sellainen on vähän nurinkurista kun viestin kirjoittaja on kirjoittanut kaikkea muuta kuin ”ystävällisesti tervehtien”. Melkein kuulee sähköpostiviestin narisevan tai ärräpäiden lipsahtelevan rivien välistä ja sitten alla lukee ystävällisesti tervehtien. Melkein hymyilyttää sitten sellainen.
Pannaanpa kommenttia:) muutama vuosi sitten kun lähdimme viikon patikointireissulle Eurooppaan, huomasin lentokentän turvatarkastuksen jälkeen, että kännykkä jäi kotiin. Oli orpo ja alaston olo Helsinkiin asti, sen jälkeen kumman vapauttava olo. Yllättävän hyvin sujui viikko ilman kännykkää.
Et sinä yksin puhele ollenkaan. Minä – ja varmaan en ole ainoa – vastaan sinun juttuihisi joka kerta, mutta vain itsekseni puhellen 😀 Ruokajutuista yritän ottaa oppia, matkajutuista nautiskelen, työjutuista yritän repiä joka sanan irti ja vertailla omaan duuniini, nuorisojutut tuntuvat niiiiiiiin läheisiltä kuin omilta kokemuksilta. Sosiaalistahan tämä siis on!
Täällähän on kommentteja! Jeeee!
Taije, viikko ilman kännykkää ja vielä lomareissulla tuntuu minusta kyllä vaikealle ajatuksenakin. Tai ehkä ilman kännyä, mutta ei ilman läppäriä … you know, blogi 🙂
Maija, mukava kuulla, että puhelet itseksesi. Nyt kommenttisi jälkeen tiedän ainakin jonkun lukijani kiinnostuneen… 😉 Ja tuntuu että elämäntilanteesi on kovin samanlainen – sosiaalista tämä tosiaan on!