Kotiin palattua

Tänään aamulla kahdeksalta katson hieman sekavin tuntein kotipihaa, jonka luulin reissumme jälkeen olevan vähän vähemmän lumimäärän peitossa: mitä vielä! Piha on TÄYNNÄ lunta.  Pehtoori jätti hiihtolenkin väliin, jätti salitreenin väliin ja kolasi aamupäivän – ei, ei meillä ole iso piha, vaan lunta on vaan NIIN paljon. Yöllä kahden kieppeissä tullessamme pääsimme kotiin kun Juniorin kaveri oli meitä lentokentällä vastassa ja oli sitä ennen käynyt meidän pihalla sen verran lumitöitä tekemässä, ettei meidän tarvinnut umpihangessa sisälle komuta.

Kaikki laukut – molemmat samppanjat ehjänä :), kaikki tuliaiset mukana, kuvat ja kamerat völjyssä, olimme yöllä kotona. Paluumatka siis allsprite. Vähän myöhässä siellä ja täällä, mutta kotiin kuitenkin. Ja välillä Katala kaipuu, — I´m gonna miss you… kuinka paljon maailmassa on lauluja ikävästä! Eikä tänään tarvinnut töihin mennä – kuten kovin usein matkan jälkeen… Älä ihminen valita, kaikki on hyvin.

Tänään katson kauhuissani televisiota. Japanissa maanjäristys, tsunami, ydinvoimaonnettomuus… mietin, etteihän meiltä töistä vain ketään ole tuolla juuri nyt? Meiltä kun usein joku on Japanissa. Juuri noilla alueilla.. Vaikkei olisikaan ketään tuttuja niin silti koskettaa luonnon voima.

Tänään lenkillä katson, että onhan se täälläkin kaunista. Kimmeltävät hanget, puhdas ilma, liikkuminen (koskahan minä annan periksi ja otan reissuun, kaupunkilomallekin, vaelluskenkäni? Ranskassa en nähnyt yhdenkään naisen kävelevän lenkkareissa tai missään läskipohjakengissä, mutta minä vaan niin pidän Meidleneistäni, että vielä joskus otan ne mukaan kaupunkilomallekin. Se se olisikin näky: Guccin käsilaukku ja Meidlenin vaelluskengät! Uuuuu!)

Tänään puran laukkuja, puran sähköposteja, joista täyttyy ensi viikko, yritän pitkästä aikaa (!) tehdä itse ruokaa (ranskalaisen gourmetin jälkeen pieni alemmuudentunne Festan keittiössä), kuvakansioita (yli 800 kuvaa joista puolet ristikkotaloista ja vertaillessa pojan kuvakansioihin, joissa puolet autojen kuvia, mietin hetken, olemmeko olleet samalla reissulla), tekstitiedostoja, joiden kirjoitusvirheet pistävät miettimään, miten pikkunäppiksellä saisi kaikki lyöntivirheet eliminoitua), tekstailen tyttären kanssa ja kyynelehdin, – tiedättehän jenkkileffat, joissa hidastuksena lasten kuvia, takaumia, kaunista musiikkia, kauniita aurinkoisia hetkiä, snif …  soittelen äidille, jonka hyvä olo seesteyttää minuakin.

Illalla löydän itseni surffailemasta Interhomen sivuilta, tarkastamasta Finnairin sivuilta, milloin seuraava matka onkaan… Työt häirinnevät … Mutta on kevät. Sen varaan on hyvä laskea.