Viime viikolla minulla oli työkoneessa virus, jota yliopiston varsin tehokas torjuntajärjestelmä ei onnistunut torpedoimaan ennen kuin mokoma pääsi minun sorviini. Atk-tuesta kertoivat parin tunnin operoinnin jälkeen, että olen ensimmäisenä koko kampuksella saanut sen koneeseeni. Merkillisesti ymmärsin, että tuollaisesta ”ensimmäisenä” olosta ei kannata isommasti rehvastella. Luotto atk-ihminen teki aika lailla töitä ja totesi lopulta, että parasta asentaa käyttis uudelleen. Sain Windows seiskan, – Vistaa olen kieltänyt koneeseeni laittamasta. Nyt haluaisin seiskan tänne kotiinkin.
Tuon atk-päivän aikana oli vähän järjesteltävä tiedostoja, kansioita, varmennustallennettava sähköpostin arkistoja jne. Ja juurikin tällä viikolla, juurikin kun on taas yksi murroskohta vanhemmuudessa menossa ja kun Juniorilla on keskiviikkona viimeinen (hope so!) yo-kirjoitus, löysin sähköpostikansioista viestin, jonka poika (8 v. tuolloin) oli lähettänyt
ti 12.10.1999 9:23
mulla on kivaa koulusa mutta on joskus tylsää vastat tähän viestiin aika
äkiä nimitäin meilä 20 minutia t.t
Mietin – taas kerran – , kuinka paljon ja miten tietotekniikka (sposti ja tekstarit), paitsi että ovat helpottaneet elämää ja kommunikointia, ovat myös vieneet paljon. Historiantutkijoille, sukututkijoille, ihan kaikille kirjeenvaihto, jota ihmiset ovat vuosia, vuosikymmeniä, -satoja sitten käyneet, ovat aarteita. Tiedollisesti ja tunteellisesti.
Sähköpostikirjeenvaihtoa tulee harvalla vietyä vintille, – silkkinauhalla sidottuna, pieneen puurasiaan piilotettuna.
Virukset ja uudet koneet kadotttavat kirjeet, vievät muistot, tukahduttavat tunnelman. Joskus niin käy, aika useinkin, onneksi ei aina.