Alsace. Pitkästä aikaa Alsacen pikkukyliin. Aamulla jätimme hotelli Hannongin. Esikoinen oli jo lähtenyt boksistaan luennolle, juniori jäänyt sisaren asuntoon matikan lukuun ja vanhemmat starttasivat vuokra-autolla kohti Colmaria.
Olemme ajelleet Alsacen Vin du Routea ennenkin. Ensimmäinen kerta oli kesällä 1995, matkalla Kataloniaan; silloin olimme yön Riquewihrissä ja toinen kerta kesällä 1999, jolloin vuokrasimme Vogeesin ”takarinteeltä” Interhomen lomaosakkeen ja sieltä käsin kävimme Riquewihrissä, – siispä tänään oli väistämätöntä pysähtyä siellä uudelleen. Lounastimme Riquewihrissä: tarte flambee* maistui. Mutta ennen sitä ajelimme koko reitin Strasbourg-Marleheim ja siitä alas kaikkien pikkukylien kautta Colmariin ja yksi pieni harharetki korkealle Vogeeseille.
Hiljaisia, kevääseen heräilevien viinikylien aamupäiviä katselimme. Pysähtelimme Vogeesien rinteillä: kyyhkyjen kujerrus kuului, kevättuuli tuntui viinitarhojen välisillä taipaleilla kävellessä. Unohtui kaikki. Oltiin vain matkalla, osasin nauttia matkalla olosta.
Jos on käytettävä sanaa pittoreski, niin se sopii noihin Alsacen pieniin, ristikkotaloisiin kyliin, joissa viini on elinkeino, eikä vain elämän sulostuttaja ja kulinaaristen nautintojen kumppani. Viinipalstoilla oli miehiä leikkaamassa oksia ja kohentelemassa köynnöksiä; satokausi on alkamassa. Palavat oksat ja poistetut vanhat köynnökset tuoksuivat, – ennen kokematon tuoksu, kevät viinitarhoilla. Mielettömän hieno päivä.
Dopff & Irionin viinikellarissa oli käytävä; ihan vain muistojen vuoksi. Tyttärelle tuliaisia, kotiin ei mitään. Colmarissa sitten ostin kotiin – muutaman ”keittiöjutun” ja lautasliinoja (luonnollisesti!), mutta ei edelleenkään viiniä. Olemmeko kylläytetyt Alsacen viineillä? Mietimme ajellessa – kun kylä toisensa jälkeen merkitsi meille jotain tiettyä viiniä, kun tunnistimme jopa palstoja joita matkalla oli, – että jos olisi mitattava se kaikki viinimäärä, mitä olemme ikinä testanneet niin Alsace olisi maailman viinialueista varmastikin kaikkein perusteellisimmin tullut maisteltua, opiskeltua, nautittua. Ja maisemat. Kevään karuudessakin ne liki!! vetävät vertoja Toscanalle ja Lapille. Ja se on jo paljon se.
Colmariin saavuimme iltapäivällä. Hotelli Le Marechal on ristikkotalo 1600-luvulta. Huoneemme on hulppea, pieniä sopukoita, ikkunoita, – sijainti on Colmarin kauniin keskustan reunassa alueella, jonka nimi on Petit Venise – Pikku Venetsia siis.
Kunhan saimme laukut huoneeseen, lähdimme katselemaan kaupunkia, joka tuntui viime kerran jälkeen kovasti muuttuneen. Tosiasiassa emme olleet edellisellä kerralla nähneet kuin pienen osan kaupungin vanhasta keskustasta. Iltapäivän auringossa, kaupungintalon mittarin näyttäessä + 17 C! emme oikeastaan kaivanneetkaan viimaiseen Ouluun. Istahdimme Place de la Cathedralelle ja nautimme lasilliset Tokay Pinot Grisiä. Jatkoimme kävelyä, minä kuvasin (ja kirosin kun olin jättänyt makro-objektiivin kotiin).
Hotellilla piipahdimme alkuillasta: toteamassa, että netti ei toimi, ja että emmehän ole tulleet tänne vain hotellielämää viettämään ja lähdimme takaisin keskustaan. Olihan jo illallisen aikakin. Noh ei niin kova nälkä, mutta kun kerran Ranskassa ollaan …
Lähellä katedraalia tämäkin : Cotes Cour ei ollut paikallisia täynnä, mutta osoittautui oivalliseksi valinnaksi. Ja tilauskin sujui: tarjoilija puhui englantia, josta en tajunnut sanaakaan ja minä tapailin ranskan sanoja, joista tarjoilija ei varmasti tajunnut senkään vertaa. … Mutta tästä huolimatta: me ymmärsimme, että parsakausi on alkanut! Saimme erinomaista uutta, tuoretta parsaa hollandaise-kastikkeen ja kinkun kera. Tres bien! Tietäen, että parsalle on vaikea valita viiniä, kysyimme tarjoilijalta (millä kielellä? hyvä kysymys!) mikä sopisi ja hän tarjoili meille puolikuivan paikallisen Tokay Pinot Grisin (siis taas sitä!!) ja kuinka hyvin se sopikaan. Olimme ihmeissämme, ja ihastuksissamme.
Paluumatkalla hotellille tuntui, että oli taas viilentynyt, elohopea varmaan lähellä nollaa. Jos päivällä talvitakki oli tuntunut tukahduttavalle, nyt se oli ihanan lämmin. Ja mikä on ihanaa näissä Keski- ja Etelä-Euroopan kylissä ja kaupungeissa? Kirkonkellot!
___________________________________
- Tarte flambee on alsacelainen ruoka, joka muistuttaa kovasti pizzaa. Hiivataikinapohjalle laitetaan ranskankermaa, usein myös vatkattua kananmunaa ja creme fraichea ja sitten päälle lisukkeita. Olennaista on, että pohja on paperin ohut. Eikä täytteilläkään mällätä.
- Tarte flambee tarjotaan aina vanerilevyltä, eikä se maksa (koskaan?) yli kymppiä. Yleensä reilusti alle.