Olen monta päivää etsinyt runoa. Yhtä tiettyä runoa… Siinä sanotaan jotenkin niin, että ”jo varhain päätin, että lapseni saa omin korvin, usein kuulla, kuinka hän on minulle tuollaisena ainoa maailmassa, saa tuntea että on tärkeä, jo varhain… ”. Siinä runossa kerrotaan siitä, kuinka lapsen saaminen ei ole itsestäänselvyys, mutta myös siitä, että elämä ei ole vain yksi hetki… Runoa ei löydy, muistoja löytyy, kulkee filminauhana.
Tänään yritän muistaa, mitä ajattelin 20 v. sitten, mietin mitähän ajattelen 20 v. päästä. …
Tänään on jo aloitettu muutos, tänään juniori täyttää 20 v. Minäkin muutun, eittämättä. Tekisi mieleni kirjoittaa, ettei se ole minulta pois, mutta samalla toinen puoli puoli minusta muistuttaa/kyselee, etteikö?
Ihania kuvia! Minullekin palaa monia rakkaita muistoja Juniorista ja esikoisestanne.
Ja noita kuvia etsiessä selasin ainakin viisi albumia, itku kurkussa. Tyhmä kun olen….