Tänään töissä oli tettiläinen. Tiedättehän: yläastelaiset ja lukiolaiset saavat koulusta kolme päivää tai viikon vapaata, jotta menevät jonnekin työpaikkaan tutustumaan työelämään. Minä lupasin viime viikolla tälle kasiluokkalaiselle, että saapi tulla meidän käytävälle tutustumaan ja duuniin. Näitä tettiläisiä on joka vuosi ollut, ja useimmat ovat jääneet mieleen lähinnä vaikeasti työllistettävinä murrosikäisinä, jotka eivät tee mitään mutta kyselevät koko ajan tekemistä tai sitten intohimoisina historiafriikkeinä, jotka haluavat ”isona historiantutkijaksi” ja joista on ”hienoa” auttaa seisomalla kopiokoneella kopioimassa luentomateriaaleja tai ”mahtavaa” istua yliopistolaisten kanssa luennoilla.
Tänään ja loppuviikon apulaisenani oleva tettiläinen on aivan vertaansa vailla. Kohtelias, puhelias, paljon tietävä, tosin Suomen historiaan erittäin varauksellisesti suhtautuva, mutta on ”viime aikoina (viime aikoina! kasiluokkalainen, siis 15 v., eikö?) suuria historian – niinkuin Neuvostoliiton hajoamista – juttuja tutkinut”.
Hulvaton nuorukainen, jonka voisin ottaa assarikseni pidemmäksikin aikaa.
______________________________________________________
Niin, että onhan se päivä paistanut risukasaankin…
