Joulun alla katsotun Miesten vuoro -elokuvan, jouluna luettujen Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan ja Mark Levengoodin Niin pieni ihmissydän on ja juuri äsken nähdyn Napapiirin sankarit -elokuvan jälkeen voin sanoa saaneeni suhteellisen kattavan leikkauksen miesten mentaliteetista 2000-luvun Suomessa.
Kaikki neljä tuotosta miellyttivät kovasti. Miesten vuoro kosketti, ja pisti oikeasti ajattelemaan…
Mielensäpahoittajasta on todettava, että kyllä ei ole huono kirja. Kyllä ei ole. Kuinka Kyrön ikäinen suht nuori mies voikaan samaistua, osata asettua pahoittamaan mielensä juuri niistä asioista, joita 70 – 80-vuotiaat miehet päivät markettien eteisessä pähkäilevät. (käy kuuntelemassa ääninäyte http://www.mielensapahoittaja.fi/)
Mark Levengoodin kirjan sain teineiltä joululahjaksi ”kun sulla on just tommonen huumorintaju”. Yhy. No kyllä lapset äitinsä tuntevat. Levengoodin pienet pakinat ovat oivallisesti rakennettuja, niissä on usein koko draaman kaari ja niissä on paljon elämäniloa ja -viisautta.
Entäs sitten viime vuoden katsotuin kotimainen elokuva? Loppiaisen iltapäivänäytökseen menimme pehtoorin kanssa. Pitkästä aikaa oikein elokuviin elokuviin. Kyllähän se kannatti. Paikoin turhankin kohellukseksi menevä tarina oli parhaimmillaan Kapun (Jasper Pääkkösen) roolin sarkastisissa, älykkäissä sanomisissa. Ei ole syövereissä rypevä, pohjoisessa perisynkeässä mielenmaisemassa vellova raina, vaan hulvatonta menoa ja lappilaista mielen- ja luonnonmaisemaa riittää katseltavaksi.
Miesten vuoron tavikset, Mielensäpahoittajan maaseudun vanhan miehen narina ja emännän kanssa vietettyjen vuosien kaipuu, suomenruotsalaisen julkihomon, kirjailija- toimittajan maailmankuva ja lappilaisten nuorten miesten elämää suurempi digiboksin hakumatka, johon ”tuli pari muuttujjaa” (traileri) kolahtivat. Kaikki tyynni.
Ja nyt on jatkettava arjen historiaa… Suomalaisen miehen (ja naisen ja lapsen) arki ja mentaliteetti viime vuosisadan alussa ja edellisen lopussa pitäisi saada luennoitavaan muotoon …
Aamulenkillä näytti tältä
(klikkaa isommaksi)
Tuli mieleen lapsuuden kiisselit, joiden pinnalle on tehty tuollaisia kermavaahtopalleroita…
Kaamos väistyy jo
Loistavasti kuvailit/analysoit tuota Kyrön mielensäpahoittajaa! Me olemme kuunnelleet sen äänikirjana – erittäin suositeltava versio tutustuttavaksi! Lukija aivan loistava! Mielenkiintoinen blogi sinulla.
Huomenta, seuraan laadukasta ja kaunista blogiasi päivittäin, Se, mikä sai minut kommentoimaan, oli tuo vertauksesi isoäidin kiisseliin. Meillä nimitttäin oli parikymmentävuotta sitten mökki Saimaalla Anttolassa, ja minulla oli tapana pojilleni nimittää kauniin helllepäivän iltana rantaan saapuvia maininkeja samettikiisseliksi, joksika nimitän niitä vieläkin, vaikka mökki on jo taakse jäänyttä elämää.
Blogiasi on mukava seurata, kauniita kuvia ja mietelmiä.
Mukavaa tätä vuotta, teveisin Kymenlaaksosta, Toini
Henna, isosti kiitoksia kommentoinnista. Minä olen muutaman noista Antti Litjan lukemista Mielensäpahoittajan luvuista jo kuullutkin, – olin jo vähällä ostaa äänikirjankin, mutta olemme saamassa sen lainaksi tässä kevään kuluessa. Kyllä en mieltäni pahoittanut jos blogistani pidät 🙂
Ja toinenkin uusi kommentoija! Hulppeaa! Siis huomenta Toini!
Samenttikiisselimainingit kuulostavat pyryisessä tammikuun aamussa kyllä ihanilta.