Kakkulapio kokouksessa ja kinkerit

Jokaisella itseään kunnioittavalla työryhmän kokoonkutsujalla on kakkulapio mapissaan, paperien välissä. Jotta sellainen päivä tänään.

Tästä se lähti: ensimmäiseksi koristeltava ja kuvattava manteli-suklaa-kirsikka -kakku. Sitten mietittävä kenelle sen syöttäisi? Perheen miehet eivät kuulemma kaikkia kokeilujani enää ehdi/jaksa syödä. Siispä. Kolmannes töihin: lounaskokouksen jälkiruoka-asia järjestyksessä ja kaksi kolmannesta Pehtoorille & pojalle mukaan kun menivät viikottaiselle Jäälin mummula-piipahdukselle.

Sikäli hyvä järjestely, että samalla tulee testautetuksi vähän laajemmalla porukalla näitä viritelmiäni. Annoin itseni ymmärtää – Uotisen sanoin – : ”Ei ollut huono.”

Aamupäivällä kandisemmalaisten kanssa hoppua. Miksi kaikki (mukava) tapahtuu samana päivänä, ja sitten en muista olla hiljaa ja cool, vaan höpöttelen kaikenlaista. Hölmö. Kokouksessa höpötyksestä huolimatta hiljaa mielessäni mietin, jotta hyvähän tämä on näin. Joskus hyviäkin ideoita, minullakin. Edes.

Sitten kinkerit. Historiatieteiden kinkerit. Aiemmin ko. tapahtuman nimi oli palautepäivä, sitten info- ja palautepalaveri, ja vastikään järjestetyn nimikilpailun jälkeen joka lukukauden loppuun kuuluvan henkilökunnan ja opiskelijoiden keskinäisen neuvonpidon nimeksi on tullut – yllätys, yllätys – kinkerit. Ensimmäiset syyskinkerit olivat kelpo tilaisuus, jossa keskustelu asiallista ja rakentavaa. Suurin ongelma tuntui olevan, että roimaa palautetta ei puolin, eikä toisin ollut. Yritin esittää, jotta johtuisikohan tuo siitä, että asiat on aikas hyvin.

Muistanpa palautepäivät 10 vuotta sitten! huh! Olin silloin vielä oktr:n (opetuksen kehittämistyöryhmän) pj.  (kuten olin toistakymmentä vuotta, huh!) ja tuntui melko tuskaiselta se ristiveto, jota välillä käytiin opiskelijoiden ja opettajien kesken. Tänään kovin konsensus-henkisiä oltiin. Palaute syksyn info-rumbastani lämmitti, ja muutakin minkä jälkeen mietin, aionko sittenkään keskittyä tutkimukseen, luopua yhdestä tai toisesta asiasta.

Hopusti kotiin. Jääkellarin lohta, katkarapu-coctailia ja uuniananasta. Sellaistahan meillä aina keskiviikkona sapuskana. Heh, ja varmasti. Ei, vaan kuvattavia ruokia edelleen pöytään. Systeri onneksi joululahjaostostensa jälkeen piipahti ruokapöytäämme ja taas kuvattiin ja syötiin. Höpöteltiin, taas. Olinko minä kuulevinani ironiaa hämmästyksessä, että en ole vielä hankkinut iPadia, vaikka jo toista päivää on myynnissä? Etteivät vaan aukoisi minulle päätään nämä perheen miehet?

Nyt olisi kasattava sitä joulusivua. Edes koottava selitys työn viivästymisestä… Paljon muuta ei ehdi kun alkaa Taivaan tulet. Minä joka en juuri sohvalla viihdy, katson tämän sarjan. Aivan ehdottomasti.

__________________________________________________________________________________________

Oliskohan se joulukalenterin ensimmäisen kuvan aika. Makoisaa adventtiaikaa, hyvät blogivieraat!