Juhlalauantai: Botrytis Ouluensis 19 v.

Nyt kunnian polut jääköön,
Ne kalliisti suosiotaan myy.
Myös historia unohtukoon:
Se turmion monen on syy.
Nyt juomaa meille tuotakoon!
Tää viini rakkaus oli isien,
Sen vanhana juomme nauttien!

Brillat-Savarin

Miten kaikki oikein alkoikaan?

Sateisen lokakuun 21. päivän iltana anno domini 1991 alkoi dosentti Unto Paanasen luento ”Viinistä ja viinikulttuurista”. Luennolla oli arviolta puolen sataa viininystävää, jotka neljänä maanantaina kokoontuivat Pohjankartanoon (nyk. Oulu-opisto). Opintojakson huipentumana oli ”demonstraatio”. Luennoilta valikoitui kymmenkunta viininystävää marraskuun 18. päivän illaksi ravintola Franzéniin maisteluun. Maistelimme ainakin Soavea, Monterey Vineyardin Classic Whitea vuodelta 1988, Vino Rossoa ja chileläisen Santa Rosa Vineyardin Cabernet Sauvignonia. Illan kuluessa totesimme maistelun porukalla olevan mukavaa, opettavaista ja kaiken lisäksi kovin edullistakin.

Dom Unton yllyttämänä Arvelan Pena ryhtyi primus motoriksi ja ehdotti, että perustetaan ”varjoseura” Oulun viiniystäville ja kokoonnutaan uudelleen. Hieman varauksellisesti ja tuleekohan-tästä -nyt-mitään -mentaliteetilla kirjoittelimme nimiä kiertämään pantuun aaneloseen. Tuli siitä: olemme kokoontuneet – liki samalla kokoonpanolla – 19 vuotta, yhteensä noin parisataa kertaa on tavattu viinin merkeissä. Meitsi on ainoa joka on osallistunut joka ikiseen tapahtumaamme. 🙂

Kokoonnumme noin kymmenen kertaa vuodessa. Heti aluksi sovimme, ettemme tapaa ravintoloissa, vaan kukin tarjoaa vuorotellen kotinsa suurimman pöydän maistelufoorumiksi. Niillä, joilla ei ole ollut kymmenen hengen pöytää, ovat osoittaneet ihailtavaa keksiliäisyyttä ja viitseliäisyyttä sellaisen rakentamiseksi ovista, levyistä ja naapurista lainaten.

Kerhollemme keksittiin varsin pian nimi. Botrytis Ouluensis – jalohomeiset oululaiset. Jalohomeisista makeista rypäleistä, joista tehdään jälkiruokaviinejä, otettiin nimeen botrytis ja ouluensis luonnollisesti paikan mukaan. Ja ehkä pieni viittaus siihen että porukassa on meitä yliopistolaisia ollut kolmannes tai alkuvaiheessa jopa puolet.

Aloitimme viinikerhona, mutta olemme hiljalleen muuttuneet viini- ja ruokakerhoksi. Viinikerhon synttärit, linturetket, loppiaisnyyttärit, rapukestit ovat oivallisia tilaisuuksia syödä hyvin. Esimerkiksi ne. 😉

Viinikerhon www-sivujen ylläpidon olen ottanut tehtäväkseni, ja viime vuosina pahoin laiminlyönyt, mutta on siellä yhtä sun toista viineihin, viinikerhoihin ja viininmaisteluun liittyvää juttua, jos kiinnostaa niin klikkaile  tänne.

Ja tänään on viinikerhon 19-vuotissynttärit. Yleensä synttärit pidetään meillä. Kokoonnutaan porukalla iltapäivällä ja tehdään suureellinen illallinen hienoine, erikoisine viineineen (vuoden 1845 Madeira lienee erikoisin viini, jota on hankittu ja maistettu. Vanhin ainakin!) Yhteensä olemme maistelleet liki 2000 viiniä.

Tänään synttäreitä ei kuitenkaan juhlita Rantapellossa, vaan olen varannut meille ravintola Istanbulista kokkikurssin illaksi. Teemme siellä paikan isännän, keittiömestari Bahrin ja vaimonsa Leenan opastamana turkkilaisen  juhlaillallisen. Jos onnistumme keittiössä, aiomme myös nauttia kurssimme lopputyön tulokset…

Sanotaanhan jo Raamatussakin: Viini on ihmiselle kuin elämä, jos juot sitä kohtuudella. Mitä on elämä sille, jolta viini puuttuu? Sehän on luotu ihmisille iloksi. Sydämen riemu ja iloinen mieli tulee viinistä, kun sitä juodaan oikeaan aikaan ja sopivassa määrässä. (Siirak, 31:27-28)

Ja Sinuhen sanoin: Ei ole mitään surua, mitä viini ei voisi helpottaa. Ei ole mitään onnettomuutta, mitä viini ei lievittäisi. Ei ole mitään menetystä, mihin viini ei toisi lohdutusta. Juo siis viiniä, niin surusi hukkuu viiniin kuin hiiri öljyastiaan, äläkä välitä, vaikka viini ensin maistuisi karvaalta suussasi, sillä sen maku paranee kuta enemmän juot, ja pian surusi on kuin etäinen pilvi taivaalla.