Tällaisina päivinä kun tytär on kotona – ehkä noin kerran kuussa tulee kotikotiin illoiksi lukemaan ja muutamaksi yöksi nukkumaan ja sieni- ja kasvisruoalle, jolla hemmottelen 🙂 – ei tule iltaisin oltua juurikaan koneella. Ei töitä eikä harrastuksia tehden.
Eilen meillä meni pitkä tovi verratessamme taloustieteellisen ja humanistisen tiedekunnan opetusta, kaikenlaisia käytänteitä, opiskelijoiden ja henkilökunnan pukeutumista, luentotenttejä ja kaikkea muuta tähdellistä läpikäydessä. Edelleenkään valtavien opiskelijamassojen keskellä opiskeleva kauppatieteen ylioppilas ei voi ymmärtää, että minä tunnen kaikki omat opiskelijani nimeltä ja monet hänen kaltaisensa kolmennen vuosikurssin opiskelijat muutenkin, tiedän kotipaikat, valmistumishaaveet, historian kiinnostusalat, elämästä yliopiston ulkopuolellakin.
Minusta historiatieteiden vahvuus (opetuksessa ja muutenkin) on sen pienuudessa. Äärimmäisen harvoin luennoilla on sata opiskelijaa, yli 50 on jo paljon. Seminaariopetusta pienille ryhmille on paljon. Opiskelijoita ehtii ohjata opinnäytetöissään henk.koht. – jos haluaa. Ja useimmat meillä haluavat. Sellaisesta ei markkinoinnin laitoksella ole juuri kuultukaan.
Meidän tutkintovaatimuksemme ovat kyllä olennaisesti vaatimattomammat kuin tatkissa. Suoritettavien opintopisteiden kuormittavuus on meillä varmasti vähäisempi. Viimeisen tutkinnonuudistuksen jälkeen tentittävien kirjojen määrä on olennaisesti vähentynyt. Toisaalta meillä on ehkä enemmän itseohjautuvaa opiskelua, tiedonhankkimisen opettamista ja oppimista, ongelmanratkaisutaitojen kehittämistä kun taas taloustieteen opiskelijoilla harjoitustyötkin ovat selkeästi käytännön työhön valmentavia.
On me muutakin höpötelty, jo vain. Niinkuin numeroista ja luvuista. Ja minä hävisin kuus nolla. 🙂