On sellaisia päiviä että aamulla herää hyvissä ajoin ennen kuutta, hyvin nukkuneena, ilman että kello herättäisi. Lähtee kyselemättä salille, jossa treeni kulkee, eikä malttaisi lähteä kotiin ja suihkuun, vaan haluaisi tehdä vielä muutaman sarjan taljalla ja stepperissa kuunnella muutaman Rasmuksen biisin. Mutta ei auta. Noh, aamiaispöydässä on ihana nauttia myslileivästä ja isosta mukillisesta kahvia. Tukka föönäytyy suosiolla ja helposti löytyy kamppeet, joissa olo tuntuu sopivalta ja mukavalta; ryhtikin on parempi kuin yleensä.
Sellaisina päivinä töissä havahtuu yhdentoista aikoihin: Hyvänen aika! joko se on noin paljon. Eväänä on tonnikalasalaattia, jossa erityisen makoisia ja makeita tomaatteja ja jälkiruoaksi vielä pieni viipale omenapiirakkaa. Sovitut opiskelijameetingit ovat mielekkäitä, tuntuu että kandiseminaarityö etenee ja toiselle saa luotua motivaatiota, jotta Kelan ahdistelulta vastaisuudessa vältyttäisiin.
Päivään kuuluu pari antoisaa puhelinkeskustelua: on mukava vanhojen tuttujen, toispaikkakuntalaisten historia-alan ihmisten kanssa vaihtaa mielipiteitä. Sellainen tuo hyvän mielen ja työ maistuu.
Pieni kiire merkitsee, että työ sujuu, asia toisensa perään järjestyy ja siinä ohessa artikkeli muotoutuu kristallisoiduksi tieteelliseksi tekstiksi. Turhanaikaista käytävillä kuljeskelua tai nettisurffailua ei tule mieleenkään harrastaa. Työ vie. Flow´sta nauttii.
Iltapäivän jo pimetessä, kotiin ajellessa tuntee, että on saanut jotain aikaiseksi. Miettii, josko lähtisi lenkillekin kun on niin mukava ilma: seesteinen ja syksystä huolimatta melkein lämmin.
Voihan sellaisia päiviä tietysti olla. Tänään ei ollut sellainen päivä. Ei todellakaan.
Ihana, hauskan osuva kirjoitus. Tämän pistän eteenpäin! Kiitos.
Oleppas hyvä vaan, Kari. Mukava kun tykkäsit.
Jälleen kerran tarina, jonka viimeinen lause käänsi kaikki ylösalaisin ja sai äänekkään naurun aikaan, niin että kaikki kotona kysyivät, mikäs nyt on niin hauskaa! Olet mainio <3
Tnx, Irma. Sinulle toivottelen parempaa päivää. Ja kotiinkin terveisiä.