Minulla on sellainen kirja töissä kirjahyllyssä: ”Tyhjän paperin nautinto”. Olen joskus ostanut sen toiveena, että siina neuvottaisiin, miten tyhjästä paperista saisi nautinnon. Minun kun on yritettävä opettaakin, miten aloitetaan kandityön kirjoittaminen. Tyhjästä. Miten aloitetaan jokin juttu. Mutta kirjassa ei neuvota sitä. Kirjoittaja vain vouhottaa, kuinka kätevästi se hänellä käy. Hänestä on ihana kun edessä on tyhjä paperi odottamassa tekstiä.
Outo tyyppi. Kirjan kirjoittaja siis. Tyhjässä paperissa ei ole mitään nautintoa. Minustakin on ihana kirjoittaa: kun artikkeli, juttu, kolumni, tutkimus, jopa kirja on jo hyvällä alulla, on usein nautinnollista kirjoittaa. Tuottaa tekstiä. Ei välttämättä kovin luovaa tekstiä, mutta kuitenkin kirjoittaa. Mutta ennen kuin siihen vaiheeseen on päästy, on koettu muuta kuin nautintoa! Aloittamisen tuskaa, joskus rankemmin, joskus lievemmin. Nyhjää tyhjästä -meininkiä, ahistusta, miettimistä, siirtämistä.
Tämän blogini kanssa olen vähän oppinut kirjoittamaan tyhjään ruutuun, joka päivä blogin ”uusi artikkeli” laatikkoon tulee suollettua tekstiä, usein ajattelematta sen kummemmin, joskus postaus on pitkänkin miettimisen ja puntaroimisen tulos. Yleensä kyllä ei.
Mutta siis ”tyhjän paperin nautinto”; minulla on ollut kolme viikkoa töissä sellainen yhden selvityksen tekeminen rästissä. On ollut hyvä syy opinto-ohjaus- ja lukukauden aloituskiireiden varjolla siirtää tuon tyhjän paperin täyttämistä. Mutta tänään ei ollut enää mitään verukkeita. Ja minä tein sen! Kirjoitin – tuosta vaan – kolme liuskaa ihan järjellistä, asiallista tekstiä. Homma hoidettu. Yesh! kerrankin sujui – alusta asti melkein nauttien.
__________________
Galleriassa (tuossa yläpalkissa tai klikkaa tästä) on kuvia eiliseltä kaupunkiruskaretkeltäni. Jotenkin olen sählännyt niin, että kuvat eivät aukene kauniisti siihen tummaan taustaan kuten yleensä, mutta aukeanevat ne kuitenkin isommiksi.
