Vaikka aamulla ei paistanutkaan en malttanut töiden ääreen istahtaa: suuntana Rönkönlampi. Menin mökkitietä ja latupohjia pitkin, perillä uusi taukotupa ja tyyni lampi, jonka pintaan jo heijastui pilkahdus sinisestä taivaasta. Siitä se repesi. Ei kestänyt kauan kun etelätuuli toi aurinkoisen taivaan. Päätin tepastella metsän kautta takaisin, siis ”suoraan”. Olen pari kertaa aiemminkin tullut yksin tuota reittiä, enkä kovinkaan suoraan, mutta tänään en harhaillut vaan osasin todella parin kolmen kilometrin reitin ihan suoralta oikein. Jotta mie olin ylpiä itestäni!
Mutta ei reitti kovin nopea ollut. Kuvailtavaa oli. Ja poimittavaa.
Kangastatteja (poimin vain pieniä) ja karvalaukkuja, haaparouskuja. Rouskuja tuli kattilallinen ja huomiseksi on tiedossa tattipastaa, josta riittää varmasti pakastettavaksi asti. Miksi vasta huomiseksi? Ensinnäkin koska iltapäivällä mökkinaapurit kutsuivat aurinkoiselle terassilleen poroleiville ja kuohuvalle (kultahippuista Blue Nunia, sopii kultahistoriaa tutkivan naapurin mökkijuomaksi paremmin kuin hyvin :)), iltapäiväkahville ja pullalle.
Ja koskapa lähdin illansuussa vielä pyöräilemään. Pitempää (oisko 8 – 9 km?) reittiä, nelostietä vältellen poljin Saariselälle asti. Ja kylillä menin Pirkon Pirttiin syömään. Istahdin sielläkin terassille. Tuosta vaan. Istuskelin ja nautin auringosta, söin ja olo epätodellinen.
Sitten kuka polkisi takaisin? Pakkohan se oli Crescent mökille takaisin polkaista. Laanilantien asfaltin ja ison pikitien kautta ei sitten kuitenkaan kestänyt kauaa… Ja rantasauna oli pian lämmin. Ja – pehtoorille ja M:lle – tiedoksi: uusi purokori, Fiskarsin puutarhakaupasta hankittu, sopii nyt tyyliin.
Sisustussuunnittelija M. kun ei meidän vanhasta muovisesta korista oikein pitänyt 🙂 niin hoksasimme hankkia valurautaisen korin, pysyy puron pohjassa hyvin, ja juomat kylminä (tänään puroveden lämpötila +9 C, pulahdinkin saunasta).
Heinätöitäkin olen ehtinyt tänään tehdä. Kun ei ole renkiä eikä isäntää niin ihan omin pikku kätösin olen saunapolun reunoilta, pihlajien ja pihtojen ympäriltä heinät ”niittänyt”. Olisipa ollut viikate ja kyky sitä käyttää! Mutta ei. Eikun puutarhasaksilla ja repien olen aarin niittyämme siistinyt.
Nyt kasvoja kuumottaa – kuin olisi päivän ollut rinteessä. Ulkona olo tekee niin hyvää. Ja väsyttää. Ihan hurjasti väsyttää. Terveesti väsyttää. 🙂
Sisustusuunnittelija ei pitänyt niin 🙂 Nyt on ehdottomasti parempi! Ja toimii, vesi jää heti pois kyydistä. Menetin kyllä nyt idean ensikerran tuliaisesta, ja olin sen jo varannut! Nyt täytyy vähän miettiä…
Hyvä että olet siunauksesi tälle nyt antanut. 🙂
Parahin tepastelija!
Hemma bäst? Viime yönä tulimme kotiin Venäjän savujen hämärtämästä Etelä-Suomesta. Verla, Kullo Gård, Pyhän Olavin kirkko (Tyrvää), Pyhän Marian kirkko (Sastamala); elämyksiä Reija Satokankaan viitoittamilta kulttuurireiteiltä.
Nopea silmäys blogisi kuva-antiin: sieniaika on alkanut! ”Rouskuja tuli kattilallinen”. Kuvateksti, image 2 of 3: rouskut.
Mutta, olivatkohan kattilakuvan sienet sittenkään rouskuja? Minä tunnistin siinä haperoita/haperoja. No problem, haperot ovat – eräin poikkeuksin – erinomaisia ruokasieniä. Punaisissa on kuitenkin pari kirpeää lajia, jotka olisi viisasta jättää metsään.
Joko olet maistanut kattilasi antia?
Olenkin miettinyt, että sinun täytyy olla reissussa kun kommenttejasi ei ole näkynyt. Verla, kartanoita ja kirkkoja. 🙂 Kuulostaa tutulta … Toivottavasti pidit.
Mutta rouskuista. Kiitos taas kommentista ja korjauksesta. Lopultakin kuvan päällimmäiset sienet jäivät ”kuvausrekvisiitaksi”. Ne todella olivat punaisia. Muutama liki possunpunainen (ei sellainen kuin karvarouskut) ja jätinkin ne pois ryöppäysvaiheessa. Mökillä olleen sienikirjan perusteella epäilin niitä silli ja-tai viinihaperoiksi ja kun en sitten tiennyt jätin ne pois. Onneksi näköjään. Oikeista haapa- ja karvarouskuista ja kangassienistä tein salaattia ja ihan entisen makuista se oli.