Ei, ei ole myrskyä Lapissa. Eikä juuri sadakaan. Muutama tippa silloin tällöin. Mutta tullessa! Iistä Sodankylään satoi niin, että oli välillä oikeasti hiljennettävä vauhtia. Tuulilasinpyyhkijöiden vauhti ei meinannut riittää. Isoja lätäköitä varsinkin Tervola – Roi välillä. Vesiliirto oli varmasti mahdollinen. Ja kuinka surkeita olivatkaan ne muutamat (en kaivannut enempää!) porot, jotka litimärkinä kovin uuvahtaneen oloisina tienposkessa näin. Vajukosken kohdalla oli ollut myrsky juhannuksen jälkeen, siellä oli puita kaatunut paljonkin. Noh, Peurasuvannossa jo häivähdys sinistä taivasta, unohdan työasiat. Mutta ”ei-mene-kuin-Strömsössä” nämä minun pohjoiseen ajeluni tänä vuonna. Vaikka niin odotin jo ajomatkaakin.
Toisaalta oli minulla hyvää matkaseuraa. Matkaseuranani nuori mies. Oppinut mies. Jatkoimme siitä, mihin keväällä jäimme. Toisaalta meidän suhteemmehan on aika pitkä. Hänen elämänkokemuksestaan oppii aina vaan. Ja tapa, miten hän kertoo asioista! Että hän osaakin sanoa ja kirjoittaa hienosti. Ja tokihan meitä yhdistää historia. Se on jo paljon. Se auttaa ylittämään sukupolvien välisen kuilun.
Sinuhe! Sinuhen äänikirja jäi minulla kesken keväällä. Tänään mukanani, matkassani oli toisen kirjan CD-levyt. Lars Svedbergin lukiessa Sinuhea ajellessani pohjoiseen, yksinolon viikonloppuuni en edes hoksaa kunnolla kun liki 500 kilometriä on hurahtanut, kun jo olen Hangasojalla. Äänikirjat on yksinajellessa ihan huippuja. Suosittelen.
Täällä Hangasojan varressa on monessa mökissä asukkaita, mm. molemmin puolin Myötätuulta palaa valot. Täällä on vehreää, niin vehreää kuin näillä raukoilla rajoilla nyt voi olla, — vähän niin kuin oletinkin. Hiljaista, mikä ei hämmästytä, mutta mikä viehättää, — aina vain. Purossa on paljon vettä, saunan puoleinen pikku uomakin on taas ihan lirisevä. Tänään en vielä jaksanut rantasaunaa lämmittää, enkä notskiakaan sytytellä, – tuossa edessäni kuitenkin takkatuli.
Taidanpa hakea kirjan seurakseni. 😉