Historia ei ole vain sotia
tekoja ja keksintöjä.
Se on myös ääniä
maan hajuja
väriseviä silmuja
ja kukkia.
Väärin sitä on luulla
vain kirjaläjien viisaudeksi.
Se on myös suudelma suulla
nauru
juominen
ja laulu.
Vuosien kierrossa, suurissa tapahtumissa
kaikessa mikä kiehuu ja kohisee:
meren solina
naisen olkapäät
lasten ulina
hevosenkenkä, joka kopisee.
Läpi suurten aarteitten
soluvat valittavat äänet
lentävät
hämärät näyt
välkkyvät silmät ja näyt.
(Jevgeni Jevtusenko)
Tämä minulle niin tärkeä Jevtusenkon runo, joka on kulkenut mukanani lukiovuosista lähtien, tuli tänään mieleen. Taustalla parikin juttua. Tänään(kin) sain taas muistutuksen että eri ihmisille historia on niin erilaista.
Ensinnäkin aamulla professorin kanssa selviteltiin ylimääräisen opinto-oikeuden anomuksia. Joukossa oli yksi Petroskoin yliopistosta valmistunut maisteri, joka halusi täydentää tutkintoaan Suomen historian opinnoilla. Selasimme hänen papereitaan ja kiinnostuksen vuoksi tsekkailimme mitä kursseja Petroskoissa historian opintovaatimuksiin kuului. Ehkä vain sisäpiirihuumoria, mutta kyllä meillä riitti lystiä. ”Entisajan maailmanhistoria” ja ”Alkukantaisten kulttuurien historia” ja sokerina pohjalla (historian laudatur-opinnoissa!) ”Pioneerityön metodikurssi”.
Historia ainakin oppiaineena on Petroskoissa eri kuin Oulussa.
Piazza di Popolo, Rooma 6.7.2010
Sitten toinen pohdinta, mitä historia on, kun iltapäivällä työhuoneeni oveen koputtaa täysin tuntematon mies. Oli kysellyt minua toimistosihteeriltämme tyttönimelläni, mikä tarkoittaa, että edellisestä tapaamisestamme on hyvinkin kulunut tovi. Opiskelukaveri siis! Minua vuotta nuorempaa vuosikurssia, ja ainakin kansainvälisten suhteiden historian kaikki luennot suoritettiin jotensakin kimpassa.
Hän kyseli, millaista opiskelu nykyään on? millaisia ovat historian opiskelijat? eivätkö oikeasti tenti Friedelliä? ei pakollisia ”vanhoja käsialoja”? ei lopputenttejä? opinto-ohjausta, mitä ihmettä se on? Tuli vaan siinäkin mieleen, että historiansa kullakin. On historia ja/tai opiskelu ollut Oulussakin kovin erilaista eri aikoina.
”Entisajan maailmanhistoria”; loistavaa! Tyypillisen laveaa (shirokaja) venäläisyyttä. Ollaan jo planeettojenvälisiin mittasuhteisiin (planetarnoje myshlenije) yltävän ajattelun porstuassa.
Haluan uskoa, että lystinpito Petroskoin historiaopintojen tiimoilla on ollut tahdikasta, maittemme välisten hyvien naapuruussuhteiden mukaista. On hyvä muistaa, miten lasketaan karhun hampaat. Ostorozhno, varovasti!
Historia? Myös suudelmia, juomista ja laulua? OK, mutta enimmäkseen puunilaissotia yms.
”Tsuhnako vois rakastaa?
Ei toki. Voita vain kirnuaa ja silakoita savustaa.”
Historian saatossa meitä suomalaisia on kuvattu näin lyyrisin säkein. Katkelma on Ivan Matvljevin rakkausrunosta Maria de Traversaylle. (Ilmari Susiluodon Pienen Karjalakirjan, Karisto 1999, mukaan)
Tsuhnat? Pietarinsuomalaisesta voikauppiaasta polveutuvan Jakov Ozeretskovskin vanhan määritelmän mukaan tsuhnat ovat ”likaisia, rääsyisiä, savupirteissä piileskeleviä puoli-ihmisiä, joiden ainoa elämäntehtävä on voin kirnuaminen.”
Koivu hyvä, olimme varovaisia. Muistissa on hyvin kuinka viisumianomukseni Koiviston matkalle hylättiin.
Usko pois, kyllä historia on myös suudelmia ja laulua. Ja työtä ja arkea. Lapsia ja naisia. Meren solinaa ja voin kirnuamistakin.
Sinun kouluaikoinasi se oli varmaan enemmän puunilaissotia ja hallitsijaluetteloita. Näkökulma on vaihtunut – tai ainakin näkökulmia on tullut lisää. Ei ole enää vain yhtä ainoaa oikeaa historiaa.