Ei kaikkea voi muistaa

Herään taas ihan liian aikaisin. Mutta ajattelen, että nautin rauhallisesta aamusta: en viitsi lähteä salille, lenkille en tarkene. Menenkin saunaan! Aamusauna on huippujuttu!

Ensin laitan kuitenkin kahvipannun liedelle kuten teen joka aamu (meillähän keitintä ei käytä muut kuin juniori). Noh, suihkussa hoksaan, että shampoo on loppu! Uusi pullo on ostettuna, mutta missä se on? Koluan vessojen kaapit ja eteisen rompekomeron. En löydä mistään, joten pesen hiukseni Cool Extra Energy Super Revitalising  – tai jollain muulla nuorisohypersupershampoolla ja siitä lähtien olen sitten tuoksunut pojalleni.

Saunasta ja shampoon etsinnästä johtuen suihkusessio on kestänyt paljon tavallista aamua kauemmin, paljon kauemmin kuin kahviveden kiehuminen kestää: puolet vedestä on haihtunut ja kiehunut hellalle. Noh, onneksi ei ole puuroaamu.

Lähden hakemaan postilaatikolta Kalevan ja kasvimaalta salaattia eväitä varten, jolloin muistan, että töihin piti muistaa ottaa yksi lehti mukaan työkaverille ja lähdenkin ensin hakemaan sen olkkarin lehtikorista. Laitan ko. sisustuslehden reppuuni heti, – heti etten unohda. Syön aamiaista ja vähän mietin, että jotain uupuu. Ryhtyessäni tekemään eväitä hoksaan, että se salaatti on hakematta – kuin tietysti myös Kaleva. No voin jättää lehden lukemattakin.

Seuraavaksi kevyttä kenttäehostusta: ripsiväriä sipaistessani kuulen eteisestä tekstarin äänen: oisko vihdoin tytär, jolle jo illalla pistin viestin, vastannut? Ei, ei ollut viesti tyttäreltä. Siispä laitan hänelle uuden viestin, että soittaisi päivällä.

Pakkaan vermeet mukaan, teen lopultakin ne eväät (jotka tänään eivät unohtuneet eteisen pöydälle kuten aika usein!). Eteisen peilin edessä totean, että vaihdankin vielä puseron, ja oikeastaan farkut passaiskin paremmin uuden t-paidan kanssa… joten eiku vaihtoon kaikki. Ja sitten jo vähän hoppu. Inhoan myöhästymistä, joten hopi-hopi.

Tempaisen avaimet – jotka KAIKKI ovat tänä aamuna tallessa, yesh!! Suljen kotioven, autotalli auki, ja eiku menoksi! Hitto, väärät avaimet, miehen auton avaimella ei käynnisty minun autoni. Nyt jo juoksen sisälle, ja ovi on lukossa!  Ja avaimet autossa käsilaukussa, eiku sinne takaisin (en viitsi soitella ovikelloa, juniori ja pehtoori vielä eilisen varaston laatoistusrempan jälkeen tarvivat unta). Avaan kotioven ja eteisen avainkorista etsin omia auton avaimiani, eikä niitä löydy! Hiton juniori kun ei koskaan palauta avaimia oikeaan paikkaan! Käännän pojan takintaskut, löydän avaimet  ja sitten jo töihin.

Ja ihan ajoissa istun kokouksessa, eikä kukaan huomaa, että ripsiväriä on vain toisessa silmässä. Eikä kukaan hoksaa sitäkään, että läppäristäni puuttuu akku. Aika hoksaamattomia ihmisiä; minä sentään töiden jälkeen – kun oli sisaren kanssa meeting kaupungilla – hoksasin, että unohdin aamulla ottaa mukaani sateenvarjon! Joskus tällainen huolellisempikin ihminen voi unohtaa jotain.

Mutta muutoin oikein mukava päivä.