Ukkosen jälkeen

Yöllä oli mieletön ukkonen. Ihan mieletön. Meiltä kun ei ole merelle kuin vajaa kilometri niin kun ukkonen tulee – jos se ylipätään tulee – on se raju. Mutta vaikka melkoisia salamointeja ja jyrinöitä on joskus ennenkin nähty, en muista viimeöisen kaltaista kotona (Kiinassa ja Gardajärvellä kylläkin) kovin usein (koskaan?) nähneeni. Ei ehtinyt laskea kuinka kaukana ukkonen on, kun salamat ja perustuksia järisyttävät jyrähdykset olivat yhtäaikaisia. Välillä oli vain kirkasta, salamoita oli niin paljon, ettei ehtinyt pimetä ollenkaan. Vesipatjat velloivat pihalla, ja pihan isot koivut heiluivat pelottavasti, kuin trooppisessa myrskyssä. Ja kuinka kilpurimme kaivautuikaan! Elmeri upottautui syvälle turpeeseen omassa ulkoterraariossaan, – ennen ei ole kilpuri ukkosiin juuri reagoinut.

Lisää ukkosmuistoja parin vuoden takaa täällä.

Yön raju ukostaminen ei jäähdyttänyt ilmaa, aamulla varhain rullislenkillä tuli jo hyvinkin hiki. Rullislenkin lisäksi muuta tähdellistäpä ei ole tänään ehtinytkään. Koko päivän olen ollut liikkeellä, mutta tuntuu etten mitään ole saanut aikaiseksi.

No sentään yksi hyvä lisäkeruoka tullut koeteltua. Kesän Suureen Ruokajuhlaan, Kalaaseihin, on enää kuukausi ja uusia tarjottavia on jo hyvinkin kokeiltava, harjoiteltava. Kun tytär tuli tänään kotikotiin, oli hyvä syy kokata uudenlaista parsakaaligratiinia (linkin takaa resepti, jota vähän muokkailin, mm. vaihdoin kerman tomaatti-vuohenjuusto-ruokakermaan, lisäsin yrttejä ja päälle pilkoin parmiaggianoa) ja yhtä sun toista muuta pientä einestä värkkäilin… Tytär kun pitää erityisesti kasvissapuskoista, on hänen tullessaan mieluista tehdä jotain spesiaalia. Samalla kuultiin Ruisrockin kokemukset ja Rooman tuliaisena tuotu HRC-paita ja haalarimerkki voitiin henk.koht. luovuttaa.

Nyt voisi silittää, järjestellä vaatehuoneen , kuurata La Festan, tehdä kesäkurpitsasäilykettä, lukea, lähteä pyöräilemään,  … mutta taidanpa ryhtyä katselemaan ja järjestämään Rooman reissun kuvia, joita on satoja!