Töissä tänään. Käväisin vain. Ihan harjoituksen vuoksi. Yllättävänkin positiivinen kokemus. Siellä ei näyttänyt olevan mitään odotettavissa olevia katastrofeja eikä siellä näyttänyt oleva ketään muitakaan, joten hyvillä mielin muutamat asiat hoideltuani lähdin pois. Vielä tämä viikko lomaa… 🙂
Sitten menin DNA:lle hoitelemaan uuden nopeamman mokkulan asiaa. Olin käynyt jo viime viikolla. Silloin turhaan, eikä asia tänäänkään ihan selvinnyt, ei vaikka olin siellä kaksi tuntia! Asiakaspalvelussa satuin sellaisen nuoren nätin, oikeastaan todella kauniin, naisen tiskille. Alku ei vaikuttanut oikein lupaavalle, ajattelin jo että itsekin osaan paremmin, mutta sitten tämä sisupakkaus ryhtyi oikein setvimään, miksei sirukortti kannettavassani asennu oikein. Miksei integroitu korttiliittymä toimi? Puhelu Sonyn maahantuojan helpdeskiin ja DNA:n keskuspaikkaan ja loputtumasti näpyttelyjä. Homma ei pelitä vieläkään oikein, mutta se mikä minuun teki vaikutuksen, oli tämän nuoren naisen peräänantamattomuus, puhelimen toisessa päässä olleiden nörttien nonsaleeraamisesta piittaamattomuus. Tyttö ainakin yritti, halusi saada selvän asiasta ja itse asiassa osoitti osaavansa paikoin paljon enemmän kuin nämä asiantuntijat, joilta apua haettiin. Että oli ilo katsella nuoren ihmisen tekemistä. Eikä hän lopultakaan luovuttanut, otti vain jatkoajan. Palaamme asiaan…
Iltapäivä on mennyt torstain Kalevan kolumnia vääntäessä. Että on mahdotonta saada asiaa 2000 merkkiin! Monet blogitekstini (tämäkin varmasti pian) ovat sen 2000 merkkiä, sellainen syntyy hups vaan, mutta kun koetat sanoa 10 000 merkin verran asiaa 2000 merkissä! Se on se, mikä tuottaa minulle suunnattomasti vaikeuksia. Ei tekstin tuottaminen, vaan sen rajaaminen. Nyt rajaan tähän!