Helteinen Rooma – kirkkoja ja herkkuja

Laitoin oikein kellon soimaan, etttä varmasti herään kun meillä on ystävien kanssa sovittu että päivän ”Agendan” toteutus alkaa klo 10. Että ehditään käydä aamiaisella ja suihkussa ennen päivän kävelykierroksen aloittamista. Oikeastiko uskoin malttavani nukkua kun ympärillä on monituhatvuotinen Rooma, kun majapaikastamme on viiden minuutin kävelymatka Vatikaaniin, kun Rooman helteiset kadut, renessanssipalatsit, barokkikirkot, idylliset trattoriat ja pittorestskit enotecat odottavat asiakkaitaan? Oikeastiko uskoin malttavani nukkua kun eilisen päivän tapahtumat tulevat yöllä uniin ja aamuyöllä sekoittuvat valvetilaan. Viideltä aloitan pyörimisen, kuudelta aukaisen tämän koneen ja alan odottaa etttä pehtoori ((Pehtore italiaksi :))

Palaanpa vielä siihen eiliseen.

Kun puolenpäivän jälkeen astuimme Via Giulialle oli hyvin lämmin, eikä meillä   ollut tarkkaa suunnitelmaa mihin mennään. Meistä viidestä ystäväni dottoressat, opiskelukaverit ovat asuneetkin Roomassa, minä käynyt usein, mutta ei meillä kellään mitään ehdotonta ensimmäistä kohdetta. H. on roomatar, ollut aina sielultaan roomatar, ja mikä meidän matkaseuralaisten kanssa mukavinta hän puhuu italiaa! Direttoreista (direttore merkitsee toimitusjohtajaa, johtajaa, sellaista joka ylipäätään tekee yhtään mitään, joten herrasmiehemme ovat siis direttoreja) seureemme miehistä yksi ei ole koskaan käynyt Roomassa, mutta ei hänellekään ole sellaista ”pakollista” nähtävyydeltä toiselle juoksemista. Colosseumin jonot voinemme jättää suosiolla väliin; ideana on vain kierrellä ja nauttia atmosfääristä. Käydä katsomassa mitä kohdalle sattuu, mihin mieli tekee.

Eilen ensimmäisenä pranzo! Lounas tietysti. Johdattelin porukan pienelle Del Fico -piazzalle, jossa paikallisten suosima trattoria Da Fransesca  oli minulle tuttu keväältä 2003; tyttären kanssa olimmme siellä käyneet ja siihen viehtyneet. Nyt paikan padre raivasi meille pöydän ja oli aika proseccolle. Benvenuto a Roma! Epätodellinen tunne että me tämä(kin) matka saaatiin aikaseiseksi. Että me todella olemme Roomassa.

Miehet ottavat puu-uunissa paistetut pizzat (ohut pohja, tuoretta artisokkaa, ja tatteja ja – -,) meidän naisten lautasilta löytyivät insalta caprese, , pinaattiravioleita ja zuppa verdure. Lazion alueen valkoviini maistui raikkaalta ja olimme kovin tyytyväisiä.

Kohti Piazza Navonan pönäkkää barokkia, kohti Pantheonia, kaikkien jumalten pyhättöä, jonka viileydessä muistelimme arkeologian oppejammae, luentojemme muistikuvia.  Oculuksesta heijastuva valo on hienovarainen, silti merkillisen kirkas. Pantheon minulle yksi Rooman hienoimmista  jutuista. Niin italialainen jäätelökin. Della Palmaan oli mentävä.

Ennen kuin menemme espresson valmistuksesta ja nauttimisesta loputtomiin kiinnostuneen mieheni pyhiinvaelluuskohteeseen Tazza d Oroon, käymme Santa Maria sopra Minervan kirkossa, joka on yksi suosikeistani tämän kaupungin sadoista, tuhansista (?) kirkoista. Hihitellessämme Michelangelon ”Ylösnnousseen Jeesuksen” pronssiselle  lannevaatteelle, joka on vastauskonpuhdistuksen aikana patsaan vyötäiselle jälkeenpäin siveellisyyssyistä!! puettu ja kuvatessamme yhtä kirkon kappelia, jossa Suomen  kristillistäjän piispa Henrikin (Hessun? :)) muistolaatta vuodelta 1985 mikä oli minulle uusi tieto, tulemme väistämättä muistaneeksi viime maanantain: patikkaretki Pielpajärven erämaakirkolle luo melkoisen kontrastin näille pyhätöille, tälle kulttuurille, tälle atmosfäärillle. Että meillä on mahdollisuus kahteen tällaiseen ”pyhiinvallukseen” viikon sisällä tuntuu  etuoikeutetulta. Vielä yksi kirkko Chiesa Nuova, joka ei säväytä. jotenkin merkillisen likainenkin.

Illansuuksi hotelliin suihkuun ja pikkulevolle.

Puolikahdeksalta olemme valmiita illalliselle. Andreo Larssenin kirja Rooma ikuinen illallinen on tullut luetuksi hiirenkorville (ja nautittua lukiessa tavattomasti) ja Larsenin suosittelema kävelemme läheiselle Piazza Farneselle, jonka nurkassa on Osteria ar Galletto. Tavolaa per sei, per favore. Saamme pöydän kuudelle ja istahdamme. Perfetto!

Koskaan en ole maistanut friteerattuja ja täytettyjä kesäkurpitsan kukkia. Nyt niitä tilasimme! Kuinka hyviä ne olivatkaan. Juustoa ja anjovista, loraus valkoista balsamicoa? ja kevyt friteeraus. Pääruokina oli Saltimbocca alla romana ja (miekka- ja tonni)kalaa ja äyriäisiä. Samettinen ilta pimeni, viilenikin hiukan. Tai noh, helle helpotti. Istuimme ja pohdimme kolmekymmentä vuotta kestäneen ystävyytemme vaiheita ja tulevaisuutta. Kahden vuoden päästä Toscanaan? Aina löytyy joku hyvä syy.

Illallisen jälkeen hiljalleen, väsyneinä, tyytyväisinä kohti hotellia. Unta ei tarvinnut odotella.

Mutta aamulla sitä ei todellakaan riittänyt aamuviittä kauemmaksi. Seitsemältä lähdimme pehtoorin kanssa lenkille. Lenkille ulkomaille: valtiovierailu Vatikaaniin aamuvarhain oli hurjan hienoa. Pietarin kirkkoon ei jonoja. Ei yhtään. Oli käytävä Pieta katsomassa. Tällä kertaa en kyynelehtinyt.

Aaamulenkin jälkeen suihkuun ja aamiaiselle. Kymmeneltä pikkubussi numero 116 vei meidät Tritonelle. Piazza Barberínilta kohti Espanjalaisia portaita, ja siitä edelleen…

Kerron huomenna lisää, nyt taas aika valmistautua illalliselle. 😉