Patikkaretki Pielpajärven erämaakirkolle

Eilisen turistipäivän alun (Ivalon Kenkä-Asu, Karhunpesäkivi-hiidenkirnu, Inarin kirkonkylä, Siida) jälkeen olimme kahdelta valmiina lähtemään patikkaretkelle kohti Pielpajärven erämaakirkkoa. Edessä 4,5 km suuntaansa. Noh, pehtoorille ei juttu eikä mikään, ja enköhän minäkin jaksa.  Siis ei muuta kuin kamera reppuun ja kohti Pielpajärveä.

Matkan alussa tulemme miettineeksi, mitä tarkoittaa aarniometsä? Meistä metsä oli aarniometsää…
Isoja vanhoja puita, valtavia siirtolohkareita, naavaisia oksia.

Ensimmäisen kilometrin jälkeen tajusimme, että matka käy kovin hitaasti.
Korkeuseroja reitillä ei ole juurikaan, mutta kiveliö, rakka, puiden juuret pakottavat patikoimaan varovaisesti, katsoen eteen ja jalkoihin.
On mietittävä, mihin kenkänsä pistää, jottei kompastu.

Puolentunnin jälkeen näemme ensimmäisen kerran vettä. Tulemme Puntsijärven rantaan. On aivan hiljaista.
Ei edes tuulen huminaa kuulu. On ihan tyven.
Kunnes pienen kosken solina kuuluu.

Taival muuttuu vähän helpommaksi, – vähäksi aikaa.
Mutta samaan aikaan alkaa vähän ripsiä vettä, mikä onneksi loppuu pian.
Jatkamme matkaa.
Löydämme ennennäkemättömiä kukkia.

Kellosinilatva (Polemonium acutiflorum):

Puolukkaa näyttää tulevan, ja hillankukkia oli paljon.

Ja kaipaamiani kulleroitakin löytyi.

Kun tulimme Pikku Pielpajärven rantaan, luulimme jo olevamme perillä.
Olimmehan kävelleet hyvinkin melkein tunteroisen.
Muutamat pitkospuut veivät yli kannaksen, jonka rannalla kasvaa raatetta, paljon raatetta.
Tässä vaiheessa tajusin, että Pielpajärvi on vielä jossain edessä …

Ja matka jatkui…

Yhtäkkiä polulla melkoinen järkäle. Ei siirtynyt… Kuntoni on kovasti lopahtanut. 🙂

Kasvillisuus muuttui yhtäkkiä.
Koivikko (tuli mieleen yksi tietty taulu :)) enteili, että olisimme vihdoin jo lähellä.
Reilusti toistatuntia oli tepasteltu.

Ja lopulta edessä Pielpäjärven kirkon kenttä.

Kullerokenttä, jossa on 1700- ja 1800-luvulla ollut kymmeniä kirkkotupia.
Kun inarialaiset tulivat kirkolleen,
oli suvuilla tällä kentällä omat pienet kirkkotuvat,
joissa yöpyä kirkonmenojen ja markkinoiden aikana.
(Wikipediassakin kerrotaan jotain Pielpajärven kirkosta: Klik)

Opastustaulussa kerrotaan näin:

Nykyinen kirkko on valmistunut vuonna 1760.

Karussa kirkkosalissa pidetään edelleen joka juhannus kirkonmenot
ja joka kesä kirkossa on myös vihkitoimituksia.
Pohdittiin, ettei kyllä frakkia ja kovin pitkälaahuksista huntua
kannata kirkolle mennessä päälle pukea. …

Kirkon eteisessä on vieraskirja,
josta näemme, että meitä ennen kirkossa oli eilen puoli viiteen mennessä
käynyt kymmenen henkeä.
Ei erityisen ruuhkainen nähtävyys. 🙂

Hetken huilasimme Pielpajärven rannassa, jossa on retkeilijöille päivätupa, puuceet ja tulistelupaikat.
Meillä ei ollut mukana edes kunnon eväitä, vähän energiajuomaa vain.
Onneksi Siidassa oli syöty lohipiirakkapalaset.
Samaa reittiä takaisin. Erämaajärvet kauniita.
Eikä edelleenkään itikoita. Ei vaikka metsän suojassa oli tyven.
Ei erityisen lämmin (n. + 12 C), mutta ei myöskään itikoita.

Toiset puolitoista tuntia takaisin. Kannatti. Oli hieno reitti.

Rantasauna, ruoka ja uni maittoivat.

(Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla, ja voit siirtyä kuvasta toiseen kuvan reunaan tulevan nuolen avulla.)

___________________

Tänään ei ole patikoitu.
Siivoiltiin mökki, saunottiin ja ajeltiin kotiin.
Rovaniemellä lounastettiin.
Ei ollut kiire.
Kotona kaikki hyvin.