Vihdoinkin ehdin tänään puutarhalle. Itse asiassa kahdellekin. En vielä paljon kesäkukkia ostellut. Jotain kuitenkin. Ja tyttären parvekkeelle ostin puksipuun.
– Aha, toit sitten tämmöisen.
– Niin, eikös ole mukavan pyöreä. Tulee sunkin partsille vähän kesäistä, ja tämä on talvenkin vielä hyvän näköinen. Ole hyvä vaan.
– Joo.
Että ei riemulla rajaa… Ei vaan ole meidän tytär mikään sisustelija. Mutta väliäkös sillä. Pääasia, että tuli tänään kotikotiin syömään ja höpöttelemään.
Sellainen rästihomma- ja suorituspäivä ollut. Mutta ei tunnu oikein aika tänäänkään riittävän. Tulee vaan mieleen Heli Laaksosen Kiakaus-kalenterissa oleva runo, jossa todetaan, että sunnuntai on – jo nimensä perusteella – päivä jolloin SUN pitää saada aikaseksi paljon. Ei ole mikään lepopäivä. Laaksonen sanoo sunnuntaista näin: “mitä sun pit saar aikases, sun olis kuulunu, sun olis tarvinnu”. Sunnuntai. Mutta samassa runossa Laaksonen peräänkuuluttaa viikkoon päivää, jonka nimi olisi ”munnuntai”. Munnuntaina sais ”ol vaa”.
Tänään on siis selkeästi SUNnuntai, ei munnuntai. Mutta ei haittaa. Rästeistä eroon pääsy tuntuu sekin hyvälle.