Vielä minä joskus kokoan ne kaikki selitykset joilla opiskelijat siirtävät kanditöiden esityksiä, perustelevat esseiden valmistumattomuutta, selittelevät tentin perumisia, … vielä minä joskus kokoan. Ja siitä listasta tulee pitkä! Miksei voi vaan sanoa, että en saanut aikaseksi, en ehtinyt, aloitin liian myöhään, en osaa suunnitella aikatauluja… En minä ammu vaikka työn siirtääkin. Eihän se ole minulta pois. Ei minulle tarvi selitellä. Mutta kaikille selittelevät kaikkea. Onneksi eivät sentään ihan kaikki.
Mitäkö muuta töissä? Hoppu. Hiton hoppu. Ja kuuma. Herra varjelkoon kuin kolmannen kerroksen käytävillä ja huoneissa oli kuuma. Niinkuin ei muutenkin olisi pidennetyn ulkoiluviikonlopun jälkeen ahistanut olla sisällä kun ulkona oli + 28 C! Oli tyrkyllä yksi historiankirjoitushankekin, oli vaan niin ihana kun saattoi sanoa: kiitos, mutta ei kiitos.
Ja iltapäivän kokous vain jatkui ja jatkui. Onneksi puheenjohtaja ja pari muuta kokouksen osanottajaa ovat sen verran lätkäfaneja, että kokous pistettiin poikki ennen viittä. Ilman tuolloin alkanutta Suomi – Slovakia -matsia istuttaisiin siellä vieläkin! Huoh!
Ja kävin äsken katselemassa – kaukaa, pensaan ja kameran linssin takaa – että Huvila pitäisi siivota. Varovasti katselen ensin, josko huomen- tai ylihuomeniltana iskisi into. Vielä ei iskenyt… 🙂
