Miten orjuuden laukkauttaminen vaikutti naisten elämään Yhdysvaltojen etelävaltioissa, millainen kuva aborginaaleista luotiin 1800-luvun alussa, millaista oli Tshekan toiminta Neuvosto-Venäjällä, miten rahvas koki ärhäkän metsäherra Forsströmin toimet Sodankylässä, millaisia olivat sodanjälkeiset kansandemokraattien vappumarssit ja -juhlat Oulussa, miten suomettuneen Suomen viranomaiset suhtautuivat Puola-solidaarisuus -yhdistykseen? Mikä näitä kaikkia asioita yhdistää?
Näistä aiheista on tehty opinnäytetöitä (kanditutkielmia/proseminaareita) joita olen lukenut ja arvostellut eilen ja tänään. Tuo Suomen ulko- ja sisäpolitiikan 1980-luvun alkupuolen vaiheita (Puolan kriisi ja sen heijastus Suomeen) käsittelevä työ oli todella mielenkiintoinen, – toisin kuin minulla (poliittisesta historiasta piittaamattomalla) ennakko-oletuksena oli. Ja tietysti orjuuden lakkauttamisen vaikutus naisten arkeen Yhdysvaltain sisällissodan jälkeen oli mielenkiintoista. Ja kyllä oululaisten vappumarssien osallistujamäärän sitoutuminen melkein enemmän vapun säähän kuin SKDL:n poliittiseen kannatukseen oli intresantti juttu.
Tänään sitten tehtiin norssilla olevan ystävän kanssa se, mikä olisi pitänyt tajuta tehdä jo monta kertaa aiemmin: jätimme Linnanmaan lounasruokalat ja niiden jonot väliin, ja teimme lounastreffit ulos. Menimme syömään eväät työpaikkojemme vieressä olevaan kasvitieteelliseen puutarhaan. Omat lounassalaatit ja leivät pussukassa istahdimme keskipäivän auringossa penkille. Eväät olivat parempia kuin laitosruoka, aurinko paistoi, linnut lauloivat ja puutarhassa jo paljon kukkivia silmänruoaksi, juttelukin on aina tarpeen. Loistava idea, H.!
Tänään töiden jälkeen oli myös aika kampaajalle. Lähdin töistä jo puolelta (aika siis tasalta), että ehtisin hyvin polkea kampukselta kaupunkiin ja että voisin nauttia kauniista, helteistä säästä. Kävelen pyöräparkkiin ja hoksin, ei, en jättänytkään pyörää aamulla tänne, vaan tuolla kirjaston puolen parkissahan se on. Kävelen sinne (ei ihan lyhyt matka). Ja etsin kovasti, eikä mitään mielikuvaa, mihin olen sykkelini aamusella laittanut. Satojen pyörien joukosta en sitä löydä. Ja sitten muistankin: jätinkin sen bioskan laitoksen siiven takana olevaan telineeseen. Eiku juokse sinne. Kello on jo 17 vaille. 26 asteen helteessä kun sitten vinssasin keskustaan, olin viisi minuuttia myöhässä (inhoan myöhästymistä!) ja kohtuullisen punainen ja kuumissani. Mutta kampaaja ehti vallan hyvin pehkoni pistää ojennukseen. Nou hätä.
Opinnäytetyöt: mielenkiintoista historiaa, very interesting indeed!
Tämä on toista kuin puunilaissodat ja vuosiluvut! Niitä koulupojan olematon kokemusmaailma ei pystynyt (a) sijoittamaan mihinkään eikä (b) muistamaan.
Aboriginaalit? 1800-luvulla annettu kuva tuskin mairitteli. Päihdeongelmia, syrjäytymistä ja ahdinkoa; näin kai ajatellaan tänäänkin. Eller vad?
40 000 vuotta ”Terra nulliuksella” oli sopeuttanut tyystin eurooppalaisista uudisasuttajista poikkeavaan elämään. Seurauksena konflikteja ja sopeutumisongelmia. Valkoisella ja vahvemmalla kun on ollut/on tapana ajatella: MINUN life styleni on AINOA OIKEA!
Konkistadorit, ristiretket, kataarit, Karjala, Natsi-Saksa, Palestiina, Afganistan, Irak: väkivaltaa, pakkoa, ryöstöä, ja raiskausta. Homo sapiens = viisas (!) ihminen.
Huomenta (sinun viestisi on kirjoitettu klo 3:46. Nukutko koskaan? Olen huolissani.), Koivu.
Tuo aborginaali työ käsitteli 1800-luvun alun Australiaa. Silloin siellä ei vielä oltu kolonialismin ja alistamisen syvissä, tummissa vesissä. Mutta, kuten toteat, ei maailmanhistoria ihmisen toimintaa kovin kauniina näytä. Uskonsotien nimellä kulkevat ihmiskunnan melskeet ehkä vielä lisättävä tuohon sinunkin listaasi.
Yksi uusi arvosteltavaksi tullut työ, joka sinuakin kiinnostaa, on yön tunteina tullut minulle sähköpostilla: Oulun Karjala Seuran perustamisvaiheisiin pureutuva kandityö on valmis.