Kevättä vaikka väkisin

Kevät. Niin olen halunnut kovasti ajatella, vaikka aamulla pihalla olikin ohut uusi lumikerros, ja päivällä on sadellut hiljalleen vähän lisää.

Kevättä edes sisälle. Lumen vuoksi annoin itselleni luvan jättää lenkin väliin, olinhan eilen ollut kaksi tuntia kävelemässä ja kuvaamassa, ja tehdä kodista keväisen. Vaihdoin talviliinat pois, etsin kaikkea vihreää, katoin vihreäksi, tein kesäruokaa. Avasimme grillikauden kun tytär ja sulhonsa tulivat syömään. Jälkiruoaksi ananasta, minttusokeria ja jukurttia… Vähäkalorista kevätjälkiruokaa. Resepti LappItaliassa.  Nyt kauppojen ananakset ovat hyviä ja mehukkaita.

Kevätkuviakin otin, aika paljonkin otin. 🙂 Vihreä kevätkollaasi aukeaa isommaksi klikkaamalla, ja osa kuvista on isoina tämän blogin galleriassa. Klikkaile tuosta ylhäältä…

Kevätttä on yritetty tehdä myös siivoilemalla. Kevätsiivousta Festaan, ja kevätsiivousta työhuoneeseen. Eilen kävin kevätsiivoilemassa haudalla, ja pojat ovat kevätsiivoilleet autoja. Ja tässä välissä on sitten aina katseltu lumikasoja pihalla! Haaveiltu kesästä, kesälomamatkaakin vähän viritelty.

Eilenkin kevättä. Sää oli hieno, joten viihdyin valokuvausturneella Nallikarissa ja Pikisaaressa kauan, valokuvauskurssin HDR-harjoitusta varten kymmeniä kuvia, huomenissa voisin laitella jotain näytille… Ei ollut kiire ruoanlaittoonkaan, sillä illaksi oli viinikerhon kanssa tapaaminen ja illallinen Puistolan viinikellarissa. Nautimme hulppean hyvän illallisen ja maistoimme monta hyvää viiniä, joista Barolo vuodelta 1999 sai selvästi parhaat pisteet.

Puistolan viinikellari osoittautui oivalliseksi tilaksi, tarjoilu ja viinien esittely hoidettiin mallikkaasti. Me saimme olla rauhassa, ja saimme nauttia erinomaista ruokaa. Tämä toinen kertani Puistola Diningissa oli vielä parempi kuin ensimmäinen.

Pääruokana ollut kyyhky oli oivallista, mutta eturuoaksi valitsemamme parsa prosciutton kanssa oli järjettömän hyvää. Kevään parsakausi on siis avattu. Ihanan rapsakoita vihreitä ja valkoisia parsoja olisin voinut syödä enemmänkin. Pinaattipeti häivähdyksenomaisesti tähtianiksella maustettuna oli sinänsä suurenluokan herkku.

Ennen Puistolaan menoa ehdimme pehtoorin kanssa käydä leffassa. Auf Wiedersehen Finnland -dokumenttielokuva saksalaissotilaiden tyttö/naisystävistä ja saksalaissotilaiden lapsista oli hyvä. Ei elokuvassa ollut minulle juurikaan uusia faktoja opittavaksi, sillä ystävän ja kollegan väitöskirjatyön myötä näistä asioista opin aikanaan minäkin aika lailla, ja omien paikallishistoria-projektieni haastattelu/arkistoaineistojen kautta tiesin tästä sotahistorian yhdestä osasta ennestään kaikenlaista, mutta silti dokumentti kannatti ehdottomasti käydä katsomassa. Tapa, jolla dokumentissa oli jätetty tilaa ajatuksille, pakotettu ajattelemaan, oli hienovaraista, tarpeellista. Ylisukupolviset vihat ja kaipaukset tulivat tykö. Oli pakko miettiä. Kontrasti niistä tunnelmista Puistolaan ystävien kanssa illastamaan oli hetken turhan jyrkkä, mutta onneksi ei ihan mahdoton.

Nyt sataa vielä lunta, nyt taidan vielä siivota kylppärin kaapin, … tehdä kevättä vaikka väkisin.