Valokuvatorstaissa haasteen antajana Caj Westerbergin runo kokoelmasta ”Uponnut Venetsia” (Otava 1972).
muistot kaikuvat loputtomina kuin
vastakkaiset peilit
eikä niitten kautta voi astua kuin toisiin
itsensä kuviin,ulkona taivaanrannan tähti, kumipallo, ja koira
——————————————————–
Käsitin kovin konkreettisesti (kuva suurenee klikkaamalla)
Peileissä on symboliikkaa. Niiden kautta peilautuu mennyt aika ja muistot.
kaunis kuva, upeat värit, jotenkin nostalginen…
Kävitkö ottamassa kuvan juuri haastetta varten? Mainiota!
Minusta on todella mukava katsoa ihmisten kuvia joita he sijoittavat haasteisiin, mutta vielä ihailtavampaa on, jos kuvaaja lähtee liikkeelle, kuvaa kuvan juuri haastetta varten.
Kuvasi viehätti minua, peilit ovat haasteellisia, koska salamaa et voi käyttää.
Kuva värimaailmaltaan lämmin, toisaalta, ehkä valkotasapainoa hieman säätämällä olisi saanut jotain uutta esille.
Mutta, tekniikka sikseen, hieno kuva, ja vielä hienompi jos näit vaivaa sen ottamiseen juuri haastetta varten!
Arleena, peilejä tosiaan käytetään symboloimassa jotain, eikä syyttä.
Kasselin kyyhky, mukava jos pidit.
Tinde, valitettavasti en ole erikseen käynyt kuvaamassa. Arkistoisa kaivoin. Kiva kun viehätti.
Valkotasapainon säätämisen tarpeesi ymmärrän; mutta tässä on kyllä vähän siitäkin kyse, että tuo käytävän marmori (Trump Towerin vessassa! 🙂 oli juuri tuollaisen väristä. …
Kannattaa kulkea kameran kanssa 🙂 Komea tilatutkielma. Tekstiin yhdistettynä tulee mukaan symboliikkaa.
Marjattah, komeus on katsojan silmässä 🙂 Kiitos.