Oulun kone oli ajallaan, ja mekin olimme aamulla ajallaan. Juniorikin. Pojan ehtiminen mukaan oli kyllä meidän kaikkien kolmen muun perheenjäsenen yhteisponnnistelun tulos. Taksi oli tilattu kymmenen yli viideksi ja kymmentä vaille viis poika lähti suihkuun ja ehti vielä ennen lähtöä pakata mukaan läppärinsä, etsiä iPodin kuulokkeet, syödä palan ruisleipää, silittää housut, petata sängyn. Ja pienen muistutuksen jälkeen kaivaa kätköistään mukaan myös englannin ja terveystiedon kirjatkin! Poikahan lähti lukulomalle.
Sunnuntaiaamuna Oulu – Helsinki vuoroja on kovin vähän, itse asiassa vain yksi. Sen vuoksi meidän oli lähdettävä noin varhain vaikka kone kohti Dubaita lähti vasta 11.30. Siis Helsingissä, lentokentän uudessa uljaassa (miksi minulle tuli mieleen sci fi – elokuvat?) siivessä odotttelua. Nuoret nukkuivat, me pehtoorin kanssa luimme. Se Yacouiban (en oikein ole varma, onko se hyvä…) tuli aloitettua.
Sitten kuusi tuntia lentokoneessa. Muuten ihan ok, mutta takana istui tätsky (about 60 – 65 v.) joka oli jo puolen päivän aikaan lähtiessämme kohtuullisen humalassa, ja humalatila vain paheni lennon aikana: jutut ja posmitus karseita, ja lennon viime metreillä hänen onnistui läikyttää puoli mukillista punaviiniä selkääni. Uusi vaalea puseroni jotensakin punkussa! Argh!
Laskeuduimme Dubaihin klo 19.30 paikallista aikaa (meille vasta puoli kuusi). Laukutkin tulivat. Lentokentällä arabimiesten päähineet ja valkoiset kaavut (otan selvää, mikä niiden nimi on ) näyttivät vähän ”rekvisiitalta”. Tullissakin tuntui, että teatteria on kaikki. Hassua.
Sitten reilun tunnin matka tänne Atlantis the Palm hotelliin. Kuvassa on Jumeirah the Palm ja tuon palmun kärjessä, ulkokehällä, huipulla on tämä meidän ”lukaali”. Matkalla jo olimme hiljaa ja vain katselimme, mitä näkyi. Ihan käsittämätöntä! Iltavaloissakin näkyi, että kaikki on suurta, hienoa, isoa. Seitsemänkaistainen (yhteen suuntaan) moottoritie ja 828 metriä korkeä Burj Kalifa! Olimme mykistyneitä. Ihan mieletöntä. Hotellisssa hiljenimme lopullisesti.
Jo kotona huolestuin, miten pääsemme tänne hotelliin, tänne palmusaaren ulkokehälle kun ei näytä johtavan maayhteyttä. Mutta palmun ”rungon” kärjestä lähteekin alikulku, 1,5 km pitkä tie kulkee merenpinnan (Persianlahden) alla. ja tunneli on puhtaampi kuin suomalaisten uimahallien suihkuhuoneet: kaunis sinivalkoinen mosaiikki koko matkalla.
JA tämä hotelli! Jatkan tästä joku toinen päivä.
Ai niin: lämmmintä on – 22 C. Ja meillä on nuoret mukana! Se on huippujuttu se!
’Es-salāmu-`alēku, مساء الخير!
Arabiemiraatit on minulle ”Terra incognita”.
Ikkunani kotiveräjän ulkopuolelle oli vuodesta 1961 alkaen ”World Radio TV Handbook” (WRH). Mainitun vuoden laitos ei tuntenut ensimmäistäkään emiiriä.
Vuonna 1970 alkoi tapahtua! Kirjan Aasia -osasto kertoo, että Arabian niemimaalla on Muscat & Oman, ja että BBC lähettää maailmanpalvelun radio-ohjelmia Masirahin saarelta Arabiaksi, Hindiksi, Persiaksi ja Urduksi.
Vuoden 1971 WRH:n mukaan Muscat & Oman toimivat kuten aiemmin, ja alueelle on putkahtanut ”Trucial States (British)” -niminen valtioliittymä. Myös radioasemia löytyy: (1) Abu Dhabi Broadcasting Service radioi emiiripainotteisia ohjelmia arabiaksi, (2) Kuninkaallisten Ilmavoimien Radio Sharjah lähettää englanniksi, ja (3) sokerina pohjalla, kaupallinen ”Voice of the Coast”, Deira, DUBAI, viihdyttää arabiaksi: ”Saut as Sahil”.
WRH 1972 tietää, että Muscat ja Trucial States operoivat entiseen malliin, Oman on lomalla.
Tämä oli viimeinen radiokäsikirjani; sen koommin en myöskään ole kuunnellut lyhytaaltoja. Maailma ympärilläni alkoi hämärtyä.
Ylläoleva on puolustuspuhe sille, etten tiedä rakkaasta Persianlahdestasi ja sen palmusaarista yhtään mitään. Valistunen lähipäivinä.
Ma`as-salāma!