Kilpurin kanssa kahden

Pehtoori on edelleen pohjoisessa, syntymäpäiväsankari (juniori 19 v.) on kavereineen pizzalla, tytär lähti välillä poikaystävänsä luo hoivattavaksi (tosin piti tänäänkin, kuten jo tiistaina!, karata luennolle, vaikka olin ehdottomasti vastaan) joten olen yksin. Imuroinnin ja muiden pienten huushollihommien jälkeen olenkin sitten viettänyt laatuaikaa Elmerin kanssa.

Elmeri Konrad on saanut olla studiokuvauksen kohteena. Valokuvauskurssilla annettiin kotiläksyksi kuvata jotain liikkuvaa, koiria tai muita lemmikkejä, pieniä lapsia, urheilijoita tai muuta sellaista. Varmaan ope tarkoitti että jotain vilkasliikkeistä. No minäkin olen kuvannut lemmikkiä.

Elmeri on itse asiassa tyttärelle kuusi vuotta sitten joululahjaksi hankittu, mutta minun konnakseni se on jo aika päiviä sitten jätetty. Tosin pehtoorikin on harrastanut aika lailla agilityä sen kanssa :). Ette usko mutta meidän konnuli osaa tanssia, varsinkin pehtoorin kanssa.

Ja kuinka viisas eläin se onkaan! Perhe on täysin vakuuttunut, että Elmeri on ainoa olento maailmassa, joka on kuunnellut väitöskirjani alusta loppuun, väittämättä kertaakaan vastaan. Kävi nimittäin niin, että tämä Slovenian konnafarmilta Saksan kautta Suomeen tullut Elekkumme oli tullessaan jo kovin sairas, ja meillä viettämänsä ensimmäisen kevään se oli enemmän tai vähemmän kuolemankielissä koko ajan.

Oli opeteltava pistämään kilpikonnaan antibiootteja ja  juuri samaisena keväänä oli töiden ohessa viimeisteltävä väikkäri, luettava satoja sivuja oiko- ja taittovedoksia, joten istuin konnan terraarion vieressä yökaudet ja tein töitä ja tarkkailin konnan selviämistä madoista, toistuvista hengitystietulehduksista, silmäsairauksista jne. jne.

Mutta niin se konna vain selvisi, ja minäkin sain kirjani kansiin. Niitä aikoja me on täällä muisteltu. 🙂

________________________________________

PS.  ”Kaivauskertomus”-postauksen  nuppineula-ongelmaan ratkaisu huomenissa. Kommenteissa on jo hyviä arvauksia ja uusia vihjeitä…