Museoyhdistyksen vuosikokouksessa kävin. Pitkästä aikaa. Yleiskokouksen puheenjohtajaksi jouduin, mutta en jäseneksi johtokuntaan saatikka sen puheenjohtajaksi. Toisin kuin perhe lähtiessäni vahvasti epäili. Perustivat varmasti epäilynsä aiemmalle: olen ollut johtokunnassa liki 10 vuotta ja puheenjohtajanakin kolme vai peräti neljä vuotta. Ja varsinkin se puheenjohtajakauteni oli täysin vastoin toiveitani, kiinnostustani, lupautumistani, osaamistani. Vastoin kaikkea. Aina lähdin vuosikokoukseen ”minua-ei-valita, en-aio-olla-enää-yhtään-kautta” ja yleensä tulin takaisin joko johtokunnan rivijäsenenä, varapuheenjohtajana tai puheenjohtajana. Kunnes kolme vuotta sitten oikeasti sain repäistyä itseni irti. Nyt johtokunnan jäsenistä puolet on omia opiskelijoitani 🙂
En ole mikään yhdistysihminen, eikä toiminta Museoyhdistyksessä – varsinkaan sen puheenjohtajana – ollut minulle mikään intohimo tai edes innostuksen paikka, ja homma sen mukaista. Muutaman kerran, muutamia tilaisuuksia järjestäessä tunsin tekemisen riemua, ja sitten onnistumisen riemuakin, mutta enimmäkseen homma oli raskaahkoa.
Mutta siis tänään: olin vain ”vieraileva” vuosikokouspuheenjohtaja ja tietysti jäin kuuntelemaan vuosikokousesitelmää: Iin Haminan kaivauksista löytyneen ristiriipuksen tarina oli oikein kiinnostava. Kirkkohautauskaivaukset veivät ajatukset 1980-luvun lopun Hailuotoon, jossa olin kaivauksilla mukana kolmena kesänä. Meissä jokaisessa asuu pieni arkeologi… 🙂 Noh, vähän olin arkeologiaa opiskellutkin ja kaivaukset olivat nuorelle maisterille hieno kokemus.
Kaivoimme Hailuodon vuonna 1968 palaneen kirkon paikalla – etsien mahdollisia jäännöksiä keskiaikaisesta kappelista – , joten väistämättä törmäsimme kirkkohautauksiin. 1700-luvullahan (ja paikoin vielä pitkälle 1800-lukua) oli tapana haudata osa (varakkaampi osa) seurakuntalaisista kirkonlattian alle, ja vaikka kirkko oli palanut olivat nämä kirkonlattian aliset hautaukset jäljellä. Lastan kalahtaminen ensimmäiseen ”vainaajaani” oli ainutkertaisen merkillinen tapahtuma. Toisena ja kolmantena kesänä, enkä pitkään aikaan kaivausten jälkeen, syönyt raejuustoa…
Toisen kesän kaivausten ”Suuri Ongelma” olivat nuppineulat. Niitä löytyi kymmeniä, satoja. Miksi? Sitäpä me historioitsijat ja arkeologit kovasti mietimme. Käärinliinoihinko liittyivät? Miksi niitä oli kirkonlattian alla niin paljon? Me löysimme ratkaisun, mutta hyvä blogivieraani, arvoisa Indiana Jones: mikä on sinun aavistuksesi, villi arvauksesi, tietosi? Miksi kirkonlattian alta löytyi nuppineuloja? Paljon nuppineuloja?
Kuvassa (klikkaa isommaksi) ollaan ensimmäisen kesän ensimmäisen viikon tasossa. Kolmantena kesänä olimme jo syvällä, keskiajalla 🙂 .
Minä puhtaasti heitän arvauksen. Hakusanat keskiaika ja nuppineulat toivat tiedokseni, että
http://www.tkukoulu.fi/tiimalasi/pukeutuminen.html
”PÄÄHINEET
Nuorten tyttöjen hiukset sitoi kukkaseppele tai metallinen vanne eli neitsyt -kruunu. Pitkät hiukset olivat vapaina tai niitä palmikoitiin nauhakoristeilla, joskus palmikot jopa pidennettiin rohtimilla. Vanhemmat ja naimisissa olevat naiset peittivät hiuksensa. Huntu ja leukaliina olivat tyypillisiä keskiajan päähineitä, samoin vannemainen päähine tai pillerirasiahattu. Leukaliina ja huntu kiinnitettiin nuppineuloilla.”
Puettiinko naisvainajat näihin leukaliinaoihin ja huntuihin hautaan laskettaessa?
Railaterttu, arvaus hyvä. Odottelemme josko muutkin rohkaistuvat arvailemaan …
Hailuodon nuppineulat?
Minulla on kaksi arvausta: Niillä kiinnitettiin (1) hautaan lasketun vainajan vaateparsia toisiinsa (ks. Railatertun kommentti), (2) rypytettiin arkun vuorikankaat oikeaan kuosiin.
Arvasinko oikein?
Koivu, kiitokset sinullekin arvauksesta. Kovin olette samoilla linjoilla. Noita mekin ensin ajattelimme… arvaus ei ole oikein.
Onko muita ehdotuksia, kellään?
Arvaus numero kaksi: Nuppineuloilla on kiinnitetty ohuet kangaskaistaleet hautapaikan rajaamiseksi. Jokaiselle vainajalle oma hautansa, vaikka taitavat olla aika vierekkäin.
Neuloista vielä: Jospa niillä ehostettiin mekaanis-kosmeettisesti vainajan ilmiasua/ulkonäköä; oiottiin ryppyjä (neula ihon läpi ja pingotus hiusrajaan), suljettiin rigor mortiksen jäykistämät silmäluomet, avoin suu, yms.
Railaterttu ja Koivu, annan teille ja samalla muillekin vihjeen, että tähän astiset arvauksenne ovat enemmän kuin hyviä, mutta kaukana oikeasta vastauksesta.
Veikkaan arkisesti …. Hailuotolaiset ovat pitäneet ns. ompeluseuroja kirkossa ja neuloja on tippunut lattialle, missä oli rakoja ja siten tippuivat lattian alle. Joskus käsittääkseni näissä ompeluseuroissa on tehty mm. vaatteita vähäosaisille lahjoitettaviksi.
Mannu, mielenkiintoinen arvaus, mutta eipä sekään ole oikea. Luulen, ettei kirkoissa ole ompeluseuroja pidetty. Kappalaisen pirtissä tai lukkarin tuvalla ehkä, mutta ei kirkoissa.
Lisävihje: kaivaukset tehtiin palaneen kirkon paikalla.
(1) Votiivilaivat paloivat kirkon mukana, ja näiden ”pikku purtiloiden” rakentamisessa oli käytetty nuppineuloja*.
(2) Palaneen alttaritaulun/kirkon muiden mahdollisten maalausten kangas oli pingotettu kehyksiinsä nuppineuloilla.
*Hailuodon nuppineulat lienevät olleet tyystin toisenlaisia kuin tämän päivän neulatyynyistä löytyvät
Koivu, olet jo lähempänä kuin yksikään aiempi. Kyse todella on siitä, mikä on palanut nuppineulojen ympäriltä… Mutta se ei ole votiivilaiva(t) – niitä olisi pitänyt olla kyllä aika paljon ja vähän ympäri kirkkoa. Eikä alttaritaulukaan. En muista millainen alttaritaulu vuonna 1968 palaneessa, ilmeisesti vuonna 1620 rakennetussa kirkossa oli… Liekö siinä olikaan… pitääpä huomenna tarkistaa sekin.
Nuppineulat olivat n. 3 – 4 cm pitkiä pronssia. eikä todellakaan mitään värikästä muovista nuppia. Nuppikin oli pronssia.
Arvaus numero 3 ja 4 ja 5: Virsikirjat tai alttarin raamattu oli nidottu nuppineuloja apuna käyttäen. Tai virren numerot kiinnitettiin virsitauluun nuppineuloilla. Tai tuohuskynttilät pidettiin pystyssä nuppineuloilla. Löysinpä tämän. http://www.oulu.fi/hutk/yleark/tutkimus/Julkaisut/Meteli-3.pdf
Arvaus numero 6. Koska ne olivat kirkon lattian alla ne oli piilotettu sinne, kun lähdettiin pakoon jotain. Nuppineulat eivät lienee kovin edullisia noina aikoina.
Viimeinen veikkaukseni: Vaikka usko oli (tod. näk.) puhdistunut jo Hailuodossakin kirkon rakentamisen aikoihin, niin olisikohan siellä ollut katolista menneisyyttä edustava, Neitsyt Mariaa (tai jotain muuta sakraalia persoonaa) esittävä veistos/patsas? Jos oli, mahdollisen vaateparren kiinnitys saattoi vaatia pronssineuloja.
Vastaus 26.3. postauksessa….