Nuppineulaongelma on saanut aikaan mukavaa kommentointia. Historia on herättänyt kiinnostusta, mikä on hurjan hauskaa.
Railaterttu näki vaivaa ja onnistui löytämään kaivauskertomuksenkin, http://www.oulu.fi/hutk/yleark/tutkimus/Julkaisut/Meteli-3.pdf mistä pisteet ja muillekin vihjeeksi, että kertomuksen lopussa on kuvia kolmen kesän kaivauksilta.
Ja nyt sitten on tunnustettava, että Koivu oli jo heti alkumetreillä totuuden äärellä. Ystäväni, kaivausjohtajan tuomarointi: ”Koivuhan on täysin oikeassa: nuppineulat palvelivat käärinliinojen ja muidenkin hautavaatteiden/asusteiden sekä osaksi arkun sisustustekstiilien kiinnittiminä.” Tosin ehkä ainakin muutamat löytämämme nuppineulat lienevät olleet sellaisia, joita käytettiin siten kuin me käytämme klemmareita. Vanhoissa 1700- ja 1800-luvun lopunkin asiakirjoissa näet näkee usein papereita kiinnitetyn toisiinsa nuppineuloin. Siis kun osa Hailuodon kirkonarkistosta oli kirkon sakastissa, kirkon palaessa myös arkisto (lue: paperit) paloi ja jäljelle jäivät neulat.
Koivun viimeinenkin veikkaus sisältää oivallista päättelyä: Hailuodon vanhassa (noin 1620 rakennetussa) kirkossa todella oli katolisen ajan muistoja (jotka ovat kai vielä nykyisessäkin Hailuodon kirkossa nähtävillä): kirkossa oli keskiaikaisia puuveistoksia, mm. Pyhän Laurin pyhimysveistos. Pyhä Lauri tunnetaan myös San Lorenzona, joka on mm. kaikkien keittomestareiden ja kokkien suojelupyhimys :). Kerron joskus jossain toisessa postauksessa lisää San Lorenzosta, joka on usein, elämäni eri vaiheissa, merkillisesti astunut kuvioihin. Mutta nämä Luodon kirkon puuveistokset (kymmenkunta? ellen väärin muista) eivät palaneet 1968, eikä niitä ollut onneksi hävitetty aiemminkaan. Vaikka usko olikin ”puhdistettu”.
Myös Railatertun arvauksissa paljon oikeaa: siis vaatteisiin neulat liittyivät. Ja kaivauslöydöissä oli myös virsikirjoihin ja Raamattuihin liittyvää siten, että kaivauksilta löytyi kirjojen heloja. Sellaisia pieniä saranoita ja sitten ”säppiä” joilla kirjat voitiin sulkea. Kirjat paloivat, maatuivat, mutta helat säilyivät.
Hailuodossa kannattaa muuten käydä, kesällä varsinkin. Siellä on paljon katseltavaa, vaikkei nuppineuloja enää taida löytyä.
On pakko toistaa:
“Koivuhan on täysin oikeassa: nuppineulat palvelivat käärinliinojen ja muidenkin hautavaatteiden/asusteiden sekä osaksi arkun sisustustekstiilien kiinnittiminä.”
What went wrong? Klemmarikäyttö puuttui, ja Reija kirjoitti 25.3.2010, kello 6:23: ”Noita mekin ensin ajattelimme… arvaus ei ole oikein.”
Ehkä minut LuTkin puolella olisin hyväksytty; mahdollisesti jopa arvosanalla (vanha käytäntö) 1,5/3. 😀
Paperien klemmariniputusta en olisi keksinyt ikinä.
Aivan oikein, Koivu. Kyllä sinut on hyväksytty HuTK:n puolellakin, arvosanalla 3-/3. Nuppineulat klemmareina olivat vain pieni osa totuutta, jota yritin arvauttaa. Sori.
Nuppineulat kuuluvat siis hautauksiin, ja arkistoihinkin, mutta miksi niitä olisi heinäsuovassa?
Neulat olivat heinäsuoviin erottamattomasti kuuluva komponentti vanhassa agraariyhteisössä:
(1) heinäsuovissa laitettiin/pantiin lapsia alulle,
(2) tarkkailtiin ruohon vihreyttä sekä aidan tuolla että tällä puolella.
Ei ihme, jos tällaisessa temmellyksessä palmikon silkkinauhaa tms. paikallaan pitävä neula kirposi suovaan.
Tämä oli mielenkiintoinen asia miettiä. Sai eläytyä vuosisatojen taakse. Miksikö heinät heinäsuovissa? Vaikea etsiä asiaa ja olennaista heinistä. Samanlaisia pistäviä asioita molemmat, joten se neula eli olennainen hukkuu heinien pistelyyn. Ajattelen sen näin.
Koivu ja Railaterttu, olette ihania! Vielä jaksatte etsiä nuppineulaongelmiin vastauksia.
Minulla ei ole harmainta aavistusta mistä sanonta ”etsiä neulaa heinäsuovasta” on lähtöisin. En tiedä ollenkaan mikä historia sillä on.
Jos joku tietää kertokoon meille muillekin.
Mielestäni sekä Koivun että Railatertun ehdotukset ovat – taas – varsin varteenotettavia.