Aavikolla

Aamulenkki sumussa. Aamiainen auringossa.

Päiväksi Aquaventureen. Hotellimme yhteydessä on vesipuisto, jossa päivän lilluimme. Lämmintä hyvinkin yli 30 astetta.

Puolineljältä oli oltava valmiina lähtemään aavikkoajolle. Emme itse asiassa oikein tainneet tietää, mihin olimme menossa. Niinpä se ylitti odotukset. Monin verroin. Me saimme kuudenhengen jeeppimme kuljettajaksi Amirin. Samaan kyytiin tuli kaksi iranilaista nuorehkoa miestä, ilmeisesti Amirin kavereita.

Al Ainiin päin kohti Omanin rajaa ajelimme tunnin ja harvakseltaan juttelimme kuljettajan kanssa. Heti kaupungin asutuksen harvennuttua nähtiin, ettei maastossa ole mitään. Ei mitään. Ei puita, ei peltoja, ei järviä. Pelkkää karua tasaista puutonta matalaa maisemaa, jossa ei kasva mitään. Kameleita, niitä siellä on. Niitä oli tielläkin, kuin meillä poroja. Mutta ei muuta.

Tunnin ajon jälkeen pysähdyimme aavikon laidalle. Siellä oli valkoisia jeeppejä ja turisteja oppaineen vaikka kuinka paljon. Meille kerrottiin, että edessä olisi noin puolentunnin aavikkoajo, dyyniralli. Enkä minä vieläkään tajunnut, mitä oli tulossa.  Mutta se oli kaltaiselleni vauhdista pitävälle melkoisen makea kokemus.

Tytär totesi, että yksi parhaista AM:n järjestämistä retkistä, ja niillä on kuitenkin tullut oltua aikas monella. Pojat tietysti miettivät jarruja, iskareita, ja ties mitä…. Kyyti oli hurjaa. Ja toinen Amirin kavereista, esikoisen vieressä istunut iranilainen mattokauppiaan poika (kuten myöhemmin paljastui) huokaili ja istui huulet valkoisena kyydissä. Ja me tyttären kanssa olimme ihan täpinöissämme.

Väillä luulimme oikeasti, että kyljelleen auto kaatuu, ei kaatunut. Amir hanskasi homman. Ja entäs aavikon maisema. (ainakin osa kuvista aukenee isommiksi klikkaamalla). Väistämättä tuli verrattuan pohjoiseen (tunturit – dyynit, jeepit -moottorikelkat, porot – kamelit…. Maisema oli kaunis. Auringonalaskun aikaan idän ihmettä tunnelmassa. Kaunista, hiljaista.

Aavikkoajon jälkeen meidät vietiin ”beduiinileiriin”  (vrt. saamelaiskylät pohjoisessa). Istuimme tähtitaivaan alla, saimmme leirikeittiöstä kelpo illallisen,  hummus, munakoisosalaatti, paljon muita lisukkeita, hyvää kalaa, lammaskabab (lammasta vastaassa (kebabille sukua) jopa viiniä sai ostaa muovimukeihin. Ostimmme yhdet, ei olisi kannattanut. Huh!

Leirissä sai myös hennatatskoja (ilmaiseksi, jätimme väliin), ajella kamelilla (jätimme väliin), pukeutua arabiksi ja kuvauttaa itsensä burkhassa (jätimme todellkin väliin!), koettaa vesipiippua (no tietysti piti käydä kokeilemassa, kuin omenamehua olisi ”polttanut”.  Henkosia vedeltiin. Omenamehu-nikotiini-pössikset?) Lopuksi oli – kieltämättä varsin tasokas – itämainen (vatsa)tanssiesitys, joka oli meidän mielestä turhankin kauan kestävä.

Paluumatkalla sitten esikoisen kanssa jutskailtiin iranilaisten ja kuskin kanssa. Tiesivät Suomen oikein hyvin: siinä Norjan ja Portugalin naapurissa! Ja saksaahan te puhutte vai jotain italian sukuista kieltä? Mutta tunnin ajomatkan jälkeen nuoret miehet päättivät tulla Suomeen myymään mattoja ja nostamaan opintotukea…. 🙂

Puoli kymmeneltä hotellissa. Taas ollut hyvä päivä.