Sanomasta päästyäni … Juuri kun … … meillä eilen oli ns. Työllistymistiistai jonka aikana työelämän edustajat arkistosta, julkishallinnosta, koululaitoksesta, yrityspuolelta jne. kävivät kertomassa opiskelijoillemme, mitä heiltä työelämässä odotetaan, mikä heitä työelämässä odottaa… Päivän järjestäminen muutaman vuoden välein on minun hommani ja niinpä sitten jouduin myös tapahtuman ”juontajaksi”. Siinä sitten iltapäivän lopuksi pohdiskeltiin, kuinka tärkeää on, että pitää työstään ”että maanantaisinkaan töihinlähtö ei harmita eikä jumita”. Että 40 tuntia viikossa, 40 viikkoa vuodessa, 40 vuotta elämässä (huh!) elämässä maistuu arkisinkin mukavalle.
Minulle iltapäivän anti oli ollut monipuolinen ja oli hyväätekevää huomata, kuinka paljon tapahtumaan tuli opiskelijoita, tuntui, että tehty työ oli mielekästä ja palkitsevaakin ja niinpä loppukaneetissani tulin sanoneeksi – ihan vilpittömästi – että minusta on yleensä aina mukava tulla töihin, myös maanantaisin. Ja kuinka olenkaan ollut onnekas kun olen – paljolti sattuman kauttakin – saanut työpaikan jossa on mieltä, jossa saa tehdä ihmisten kanssa töitä, jossa saa itsenäisesti järjestellä tekemisensä, opetuksensa ja tutkimuksensa.
Juuri kun olin oikein julkisesti mennyt retostelemaan työssäviihtymisestäni niin tänä aamuna olisin ollut valmis maksamaan aika lailla ettei olisi tarvinnut vetää siistiä-sisä-lookia päälle, ei olisi tarvinnut lähteä kampukselle, olis voinut skipata sähköpostit ja www-päivitykset ja huomisen opetuksen taulukoiden räätälöinnin… Aamulla olisin halunnut vetää goretexit päälle, pipon päähän, kameralaukun olalle ja häipyä kävelemään; hanget kimmelsivät katulamppujen valossa, oli tyven pimeä talven pakkasaamu. Mutta ei auttanut.
Keskiviikko on vastaanottopäiväni. En laskenut kuinka paljon opiskelijoita kävi, mutta paljon. Eilinen oli herättänyt halun keskustella sivuainevalinnoista, urahaaveista, syventävien opintojen erikoistumismahdollisuuksista, ties mistä. Joku sanoi kiitoksenkin eilisen happeningin järjestämisestä, ja yhtäkkiä huomaan, että on lähdettävä töistä. On sen aika, vaikka enää en sitä odottanutkaan. Hyvä minun on töissä. Sittenkin