Klo 7.15 mittarissa – 32 C!
Mykistävää. En lähde lenkille! Auringonlämmön vaikutusta ja sopivaa ulkoilukeliä odotellessa teen tunnin, pari töitä ja lähden sitten kaupungille. Lähtiessä yritin herätellä junioria: ”Menen ensin asioille, ruokakauppaan jne. Tuu perässä kaupungille, Rintamäelle (=urheiluvaatekauppaan) parin tunnin päästä.” -Yhy, joo.. tuun, – ja kääntää kylkeään. Eikä tullut kuin vajaan puoli tuntia myöhässä sovitusta… Noh, tuli kuitenkin ja löysimme sitten pojalle kengät, pari paitaa ja uikkaritkin reissua varten. Sitä ennen ehdin käydä ruokakaupassa.
Meidän perheessä on muutama vuosi sitten tapahtunut muutos kauppa-asioiden toimittamisessa; nykyisin arkiruokaostokset tekee pehtoori. Hän käy myös hallissa ja Alkossa. Palauttaa pullot ja rahtaa maidot, kivennäisvedet, viinit, tuoremehut, hedelmät, vihannekset ja kaiken muun raskaan. Meitsi käy sitten yleensä lauantaiaamupäivisin ostamassa ainoastaan herkut ja spesialiteetit (oliiviöljyt, mausteet, lihat, pakasteet, leivontavermeet ja erikoisjuustot, -hedelmät ja -vihannekset, jos sellaisille on tarvetta, eli jos on tulossa vieraita tai haluan kokeilla/kehitellä jotain uutta tai hankin äidille herkkuja), yleensä Stockalta. Tämähän on ollut sellaista elämänmenon ylellisyyttä; rahtarihommat ovat minun osaltani enimmäkseen ohitse. Siitä olen oikein iloinen. Perjantait töiden jälkeen marketin käytävillä ja jonoissa kymmenien kaltaisteni kanssa ei ollut nautinto.
Muutos ei käynyt ihan ongelmitta. Aluksi tein pehtoorille kauppalapun tyyliin: maitoa, tomaatteja, munia, ruis- ja paahtoleipää, kreikkalaista jukurttia, … Aika monesta kohdasta selvittiinkin ihan simppelisti, mutta se ei ollut yksi tai kaksi kertaa kun töissä soi kännyni: ”Oon Prismassa, ja täällähän on seitsemänlaisia tomaatteja! Kauppalapussa lukee ”tomaatteja”, mutta täällä on luumu-, kirsikka-, luomu-, kotimaisia-, lento-, pihvi- ja keltaisia tomaatteja! Mitä niistä? – Ota kotimaisia, luomuja, kun talvella ne ovat parhaita. – Selvä! Ja puhelu loppuu. Ja se ei ole kuin hetki, että saan puhelimen takaisin pöydälle, se soi uudelleen: Montako? – Montako mitä? – No, niitä kotimaisia luomutomaatteja! – Ota vaikka neljä…
Kun muutama tällainen kauppareissu ja -puhelu oli tehty, opin tekemään lapun tarkemmin, ja pehtoori alkoi oppia, mitä merkkiä, montako kappaletta, minkä värisiä ja kokoisia kutakin tuotetta/ruokatarviketta meidän perheessä käytetään. Mutta edelleenkin pitää olla lappu. Hyvä kauppalappuhan on sellainen että se etenee kaupan mukaisesti: ryhmitellään ostettavat kuten ne on kaupassakin esille pistetty.
Joka kerta on tietysti vakiojuttuja, joita on kannettava ja kaikesta tästä ei ollut pitkä matka siihen, että tein sabluunan, ostoslistan pohjan, johon merkitsen vain kunkin tuotteen määrän, mitä tarvitaan. Huom. nuoli listan alareunassa. Ensimmäisissä versioissa ei ollut nuolta, ja kun kerran paperin kääntöpuolelle tekemäni lisäykset jäivät hoksaamatta, ymmärsin lisätä lappuun nuolen: käännä. Ja nyt toimii! Tämmöisestä järjestelmällisyydestä insinööri-pehtoorikin pitää kovasti. Olen tulostanut oheista lappua nipullisen ja siihen vain merkkaan ja täydennän montako jne. Tällaiseen voidaan päätyä ja olla tyytyväisiä vain kahden meidän kaltaisen kanssa. 🙂
Tänään ei siis kuitenkaan lappua tarvittu. Mieluusti kun käyn pari kertaa kuussa ihan itsekseni rahtaamassa tavallisetkin markettiostokset. Näen, mitä uutta on tullut, keksin vasta kaupassa, mitä kokkaan…
Tänään oli siis sellaisen aika. Ja ehdin sitten vielä pakkaslauantain lenkillekin. Ja ehdin kokata kaikenlaista. Huomiseksikin. Ja ensi viikoksikin. Joskopa huomenna yhden reseptinkin kirjoittelisin…