Mikä ajastinhäiriö tuossa meidän nuoressa miehessä oikein on? Ensin elämänsä ensimmäisenä vuonna ei suostunut juurikaan nukkumaan, ei varsinkaan öisin. Pieniä parin tunnin pätkiä vain kerrallaan… Sitten leikki-ikäisenä nukahteli kesken leikinkin suoraan Duplojen päälle tai ruokapöytäänkin tai huoletta hurautti kolmen tunnin päikkärit, mikä oli kyllä aika hyvä juttu, koskapa minulla oli kotona paikallishistoriaprojektia yms. muuta harrastusta. Toisinaan – itse asiassa juuri silloin kun olisin suonut ne kolmen tunnin unet – poika jätti ettonet kokonaan väliin.
Yläasteikäisenä osoitti olevansa perheemme ainoa iltavirkku ja aamutorkku. Tosin ei pahantuulinen aamuisinkaan, vaikka kuinka lyhyen unen jälkeen herätti. Ja entäs nyt täysi-ikäisenä? Varsinkin näin lomajakson vaihtuessa en edes näe poikaa – hereillä ainakaan. On juuri tullut kotiin kun minä lähden (salille ja) töihin. Ruoka-aikana (viideltä) kun olen kotona ja tehnyt meille kolmelle jotain päivällistä, siis arkisapuskaa, pojalla on lounasaika, jonka jälkeen häipyy taas jonnekin. Kouluten aamuyöllä kotiin, ja jääkaapille.
No tänä aamuna olinkin sitten kohtuullisen ihmeissäni kun poika oli jättänyt keittiön pöydälle lapun, jossa luki ”nukkumatti unohti minut, lähdin Shellille”! Just. Kuudelta poika oli hermostunut odottelemaan unta ja lähtenyt aamukahville Shellille! Aika vilkkaasti osasin minäkin tekstaria naputella heti aamutuimaan: ”Just tuut kotia ja ryhdyt roudaamaan unijärjestystäsi kuntoon!”
Buona notte! Yritämme nukkua…
______
Ai niin se pojan tiistai-illan paras juttu. Kun mummu oli kyselly tyttärenpojalta, jotta millaisia numeroita sinä nykyään saat koulussa, oli tämä meidän ahkeruuden perikuva paukaissut, jotta numerot menee kuten meidän puhelinnumero: 664 8055*
(*numerot on kuten lankapuhelimessamme, järjestys vain vähän eri.. ei siis kannata tuohon soitella… :))
Pojilta syntyy aina hauskoja juttuja!
Meidan Mummin Vitsikirjasta (siis Kirstin, joka kirjasi ylos lastenlasten hauskoja juttuja) :
Mummi oli lasten kanssa mokilla, ja aamulla kun herasivat, Mummi kysyi, etta mita se kello sanoo, johon Riku, etta ”kello sanoo, nukutaan viela”.
Kylla ne unet siita tasaantuvat!
Sitä on liikkeellä – ollut jo kotvan aikaa.
Normaalikaava on tietysti, että kesät valvotaan ja talvet nukutaan. Mutta – mikä vaivaa tätä eläkkeellä olevaa seniorikansalaista? Ensimmäiset unijaksot jo iltapäivällä, ja pisin, yöunta vastaava pätkä välillä alkuilta – pikkutunnit. Sitten sudokuja/kuita. Ja taas mennään!
En ratko numeropähkinöitä; azért nincs Betula.
Eläkkeellä oleva kanta-aliupseeri ulkoilutti muutaman vuoden ikäistä tyttären poikaansa. Yli lensi muodostelmassa harjoituslennolla olevia hävittäjiä. ”Omia koneita”, määritti sot.mest.evp:n harjaantunut silmä.
Viikon kuluttua poika oli ulkona äitinsä kanssa. Taivaalla jyrisi Finnair/Blue1/AirBaltic . ”Omia koneita”, valisti poika äitiään.
Hei Irma, mummin (minulle kummitädin :)) kirjaama juttu olisi voinut olla ihan hyvin meidän Juniorinkin. Kaippa ne unet vielä tasaantuu, en ole niistä niin kovin huolissani. En niistä: noista numeroista ehkä vähän enemmän…
Koivu, kommenttiesi kellonaikoja olen jo kotvan kummeksunut, enkös niistä vähän motkottanutkin…?
Eikö ulkoilu auta? Minusta se kun auttaa melkein kaikkeen…
Mulle tulee aina hymy huulille, kun luen juttuja teidän juniorista. Helpottaa lukea että jollakin muullakin poikien äidillä on samanlaisia huolia…:)
Eikä me Ritva varmasti olla ainoita… 🙂 Se kyllä helpottaa.
Meidän perheen junioriin sopisi seuraava juttu: Rasmus oli taas ollut vallaton ja äiti puuskahti tuskastuneena:- Nyt kyllä! Minä en enää jaksa!
Rasmus hiljeni, meni mietteliääksi ja totesi:- Mene sinä äiti vaan lepäämään, minä kyllä jaksan.