2009

Olin Valokuvauskurssilla. Hoksasin, että menin porukkaan, joka oli jo syksyn kokoontunut ja jonka asiantuntijuus pikkuisen hirvittää. Mietin vielä pärjäänköhän pidemmälle ehtineiden joukossa. En hallitse kameran ja valokuvauksen terminologiaa kuten muut kurssilaiset – no sitä vartenhan olen kurssille mennyt. Saatan joskus onnistua kuvan otossa mutta se ei johdu siitä, että tarkkaan tietäisin, mitä teen, vaan siitä, että otan niin paljon kuvia, niin monin eri asetuksin,  että aina joku välissä onnistuukin…  🙂   No mietin, jatkanko keskiviikkoiltaisin Oulu-opistolla vai pysynkö kotosalla.

Nyt ahistaa. Pehtoori kävi tänään ostamassa minulle kameraan polarisaatiolinssin; osti kun niin pyysin. Oli ostanut samalla pienen, uuden valokuvaus kirjasen. Ajattelin ensin, jotta hyvä. Varsinkin kun olen keskiviikkona aloittamassa Oulu-opiston kuvauksen JATKOkurssin ja ensi kuussa pääsen päivän PhotoShop-JATKOkurssille. Otinpa tuossa töistä tultua ja syötyä uuden linssin ja kirjan ja ryhdyin vähän kertaamaan valokuvauksen ”teoriaa” ja oikein tarkemmin katsomaan, mitä kaikkea kamerastani saakaan irti ja vähän tsekkaamaan, mitä kaikkia mahiksia PhotoShopissa voisikaan olla. Ja nyt on niiiiiin uuno, urpelo olo, ”en-tiedä-mistään-mitään-ja-olen-muka-jatko-kursseille-menossa”. Alkeetkin hukassa. Eikä millään aikaa treenata. Nytkin pitäisi opetusta valmistella… Mutta jos kuitenkin vähän aikaa otan RAW-kuvia ja muokkailen, josko jotain oppisin.

Vieläkin soi valssi … Olemme olleet teatterissa katsomassa Keisarin valssia. Olihan Aleksanteri ensimmäisellä komea ääni ja raami.  Loisteliasta pukuteatteria ja musiikkia.  Kolme tuntia viihdettä isolla V:llä. Historian tuotteistamista parhaimmillaan.

Murmeli ja me. Kolmistaan. Ja teatterihan vaatii ruokaa ennen tai jälkeen. Me olimme päivänäytöksen jälkeen Matalassa. Viiden ruokalajin yllätysmenussa oli kaksi erinomaista, kaksi hyvää ja yksi välttävä. Kookosrisotto väliruokanna  ja paistettu kuha pääruokana olivat ne erinomaiset. Jo huomenna on testattava kookosrisottoa. Että se oli hyvää. Jälkiruokana ollut digestive-pohjainen mango-kakku oli vain välttävä.

Mutta insinööri-pehtoorikin totesi, että kulttuuri (teatteri ja historia) on hyväksi – jos se yhdistetään myös vatsan nautintoihin. 🙂

– Mukava nähdä. Mitä kuuluu?

– Eipä tässä kummosia.

– No? Ei kuulu mitään?

– Niin, no ei mitään erikoista. Kun kuule on  elämänsä tässä vaiheessa ja kun voi sanoa, ettei kuulu kummoisia, se tarkoittaa, että kaikki on hyvin.

– Aha. Niinku miten niin?

– Jos ei kuulu mitään, niin se tarkoittaa, että elämä on tasaista, arki on hyvä ja pyhät odotettuja.

Kävin tämän – minulle silloin niin hämmentävän – keskustelun puolivuosikymmentä sitten tavatessani eräässä kongressissa vanhan tutun, professorin, joka silloin oli suunnilleen saman ikäinen kuin meitsi nyt. Silloin kuuntelin häntä oudoksuen: ”siis-oikeesti! Kaikki-hyvin-kun-ei-kuulu-mitään”?

En sanonut ääneen, mutta tupisin itsekseni: Hei haloo! Hanki itsellesi elämä!

Minulla oli silloin takana yksi elämäni ”kuuluvimmista” vuosista. Silloin elämääni kuului joka päivä tai ainakin joka viikko jotain elämää suurempaa. Yhteen vuoteen mahtui nousuja ja laskuja ihan kotitarpeiksi.

Ja tämä keskustelukumppaniproffahan oli kuitenkin elänyt värikkään opiskelijaelämän, taistolaisuuden nousukauden hurahtaen mukaan siihen, hänelle oli sattunut urallaan ja perhe-elämässään kaikenlaista ja vielä 2000-luvun alussakin hänet tunnettiin ”vaihtoehto”-ihmisenä ja työelämässä ”sellaisena” kyseenalaistajana. Eikä kuulu mitään!

Tänään tämä keskustelu tuli mieleeni. Kun ei kuulu mitään, kaikki on hyvin. Arki on juhlaa. Juhla on arjessa. Varsinkin kun on perjantai. 🙂

Aamulla radiossa kerrottiin, että naiset ostavat mielellään pieninumeroisia vaatteita. Pienempiä kuin oikeastaan päälle sopisi. Edelleen jutussa todettiin, että saksalaisissa vaatteissa käytetään jo nyt väljempää mitoitusta kuin esimerkiksi suomalaisissa vaatteissa.  On siis myyntikikka fuskata numeroita vähän alaspäin. Kuuntelin juttua vähän epäuskoisena, että noinkohan ovat naiset helposti höynäytettäviä.

Enää en ole epäuskoinen! Kävin pojan autokoulutuntien aikana shoppaamassa, – etsimässä itselleni mustaa pooloa. Olisipa vaan löytynyt sopiva M-koko, mutta ei. Kaupoissa ei ollut kuin sopivia ÄLLIÄ. En siis ostanut.

Löysin onneksi sellaisen mustan (yllätys, yllätys) telttamaisen villatakin. Oikeastaan tarvinkin telttamaista villatakkia paljon enemmän kuin tyköistuvaa pooloa. Semminkin kun kampuksen lämmitysjärjestelmä ei ole vielä oikein toipunut joululoman alasajosta. Siellä on luvattoman kylmä välillä.  Sitä paitsi villatakki on M-kokoinen. Ja aivan: ”Made in Germany” lukee niskalapussa.

Siivousilta. Tietokoneen ja mappihyllyjen. MITÄ kaikkea sitä säilyttääkään ajatuksella ”saatan-vielä-tarvita”. Jos tallella on vielä ensimmäisen opiskeluvuoden ”TIeteen filosofiset perusteet” -luentosarjan (josta totta puhuen en juuri mitään ymmärtänyt) muistiinpanot, ei sen jälkeen enää hämmästytä mikään!

En aio avautua enempää näistä löydöistäni. En todellakaan. Tänään hävityksen raja on melkoisen matala. Peruuttakaa paperinkeräysauto pihaan!

Lounatuuli ja täysi kuu. Myöhään (oikeastaan varhaiseen :)) viihtyneet vieraat ja jonkinlainen helpotus: kaikki meni enemmän kuin hyvin. Töitä ja surffailua. Vielä hyvin syömistä ja vielä yksi viini. Riemu rästittömästä olosta ja flunssan menosta vasemmalta ohi. Onhan noita syitä mennä tänään ajoissa nukkumaan. Huomiseen.

Että minä olen surkea kestämään vitkuttelua, aikataulujen pettämistä, tupulointia, myöhästymistä! Puoleksipäiväksi oli aika allergiatestien loppusessioon. Sinnehän minä kiireesti duunista riensin.  Kiireesti että ehdin ajoissa! Inhoan muiden myöhästelyä ja vielä enemmän jos itse olen myöhässä. Noh minä olin ajoissa. Kuvittelin pääseväni pois yhdeltä, niin minulle oli kerrottu. Pääsin vähän ennen kolmea. Olen huono sellaisessa. Hiton huono.

Joo ymmärrän, että sairaalassa ei voida elää pikkuvirkamies/henkilömäisesti sovittujen aikataulujen mukaan, mutta … Hei, olin allergiaosastolla! Akuutteja, äkillisiä allergiatestejä on näin maallikon vähän vaikea kuvitella.

Any way. Olen siis ollut kaupungilla perjantaina tuhannen muun työn raskaan raatajan kanssa jonottamassa liikennevaloissa, leipäjonossa, kauppahallin sushi-baarissa, apteekissa, parkkihallissa jne. Tiedän oman kipupisteeni näissä asioissa, enkä enää ehdoin tahdoin hankkiudu perjantaisin kaupungille ja kauppoihin. Muistanpa joskus kun sitä tehtiin vielä tarhapäivien jälkeen. Huoh! Ei enää tällä iällä ja tällä surkealla kärsivällisyydellä. No ohi on. Nyt keskityn kokkaamaan. Viikonlopun rentoutta vaan muillekin.

Loppiaiseemme on kuulunut jo toistakymmentä vuotta nyyttärit viinikerhon kanssa. Sellaiset oli eilenkin. Viinit olivat burgundista ja TANSKASTA (huh, huh). Ruokaa taas enemmän kuin riittävästi: sienikeittoa ja paahtoleipää, joki- ja kuningasrapuja smetana-tomaatti-juustohöystössä ja patonkia, Pouilly-Fuisse kastikkeessa lohta ja viinirypäleitä, Quiche Savoiard -piiras, punajuuricarpaccio ja avokadosalaatti, cassis-jäädyke ja marenkeja, ja lopuksi vielä comte-juustoa. Kun kymmenen ihmistä tekee kukin osansa (jo kotona) niin tämmöisen päivällisen koostaminen ei ole kohtuuton vaiva. Päinvastoin: kohtuullinen ellei jopa iso ilo.

Meillä oli paljon päivitettäviä kuulumisia, joulun viini- ja ruokakokemusten vaihtamista, sekä suunnitelmien tekoa tulevan vuoden tapaamisia ja maisteluja varten. Kaiken kaikkiaan syömistä, juomista ja puhumista moneksi tunniksi. Mutta huono oloni EI johdu siitä. Ehei.

Pelkään pahoin, että olen tulossa kipeäksi. Joko siihen vatsainfluenssaan, jota pehtoori on kohta viikon potenut – lähinnä vain öisin – tai flunssaan joka tyttärellä äityi anginaksi asti. Käytin tyttöä tänään lääkärissä, joka totesi, että jos tauti neljännen kerran noin ärhäkkänä tulee, on edessä nielurisaleikkaus.

Ainoa vaan, etten nyt millään ehtisi/voisi ryhtyä kipuilemaan ja sairastamaan. Siispä viinimarjamehua, c-vitamiinia, vain kevyt lenkki, sauna, lisää mehua, paljon pastaa, mukillinen glögiä, taas c-vitamiinia ja periksi en anna. Menen kohta pehkuihin ja herään aamulla terveenä. Yritän tehdä tästä vain asennekysymyksen.