Tiedättekö, mitä syön tässä bloggailun ohessa? Viiliä, johon olen murustellut piparkakkuja. Ihan parasta! Onhan niitä piparkakkusuklaita, piparkakkujäätelöitä, piparkakunmakuista glögiä, piparkakulle tuoksuvia kynttilöitä ja piparkakku sitä sun tätä, mutta ne on ihan toiskelpoista verrattuna viili-piparkakkupöperöön. Parasta tarkoitukseen on tavallinen kevytviili, ja siihen pilkotaan 2 – 3 piparkakkua. Kernaasti omin kätösin leivottuja pipareita, mutta toki kaupan kakutkin kelpaavat. Siinä saa joulupuuroa keitellä ja joulutorttuja aamiaisella tarjoilla, mutta minulle jouluajan parasta aamiais- ja välipalaruokaa on viili ja piparkakut.
Viili-innostuksellani on vuosikymmenien monipolvinen historiansa. Yksi kulminaatiopiste oli kun odotin esikoista, ja suunnilleen ainoa raskauden ajan merkillisiin mittoihin kasvanut mieliteko oli viili. Söin varmasti puolenkymmentä purkillista päivässä. Ilman pipareita, mutta mansikoiden kanssa, sokerin ja kanelin kanssa (nyttemmin olen oppinut laittamaan joskus ripauksen inkivääriä), ananasmurskan kanssa tai ilman lisukkeita. Aamulla, illalla, yöllä.
Kun sitten raskauden kuudennella kuulla jouduin munuaiskivien takia sairaalahoitoon ja kun lääkärit kertoivat, että munuaiskivet ovat kalkkimuodostumia tms., tein välittömästi kovin yksioikoisen päättelyn ja olin täysin vakuuttunut, että olen itse aiheuttanut tuskaisen, infernaalisen kivun, jonka kivien poistuminen aiheutti. Raskauden vuoksi en saanut kivunlievitykseen morfiinia, jota yleensä kuulemma käytetään. Syyttelin itseäni viilinsyönnistä, jolla olin – omasta mielestäni – vääjäämättömästi aiheuttanut pitkään toivotun raskauden vaarantumisen… Siitä olin täysin vakuuttunut. Ja vannoin, etten koskaan enää syö viiliä.
Että sitä nainen voi hormoonihyrrässä ja tuskissa kaikkea miettiä, päätellä ja päättää! Kivet tulivat pois, esikoinen syntyi kolme kuukautta myöhemmin, minä en syönyt pariin vuoteen viiliä (ihan turha tauko, ymmärsin myöhemmin), uusia kiviä tuli paljon lisää ja nyttemmin minä taas nautin joka joulunseutu aika monta purkillista viiliä. Opettelin muka tekemään viiliä itsekin, mutta kaupan viili on parempaa kuin omatekemäni.
Piparkakut kyllä mielestäni maistuvat kaikkien maitotuotteiden kanssa. Onpa lähipiirissä ihminen, jolle piparkakut ja maito merkitsevät samanlaista efterdagen-einestä kuin monelle nykynuorelle kebabpizza. Piparkakuista saa oivallisia kakkupohjia: tehdään samalla idealla kuin digestive-kakkupohjat. Tuohon kalenterikuvan joulukakkuun tein pohjan (kaupan) piparkakuista. Päälle voi-sokerikakkutaikinaa, jossa on runsaasti puolukoita. Turkkilainen jukurtti, kermavaahtonokare tai vaniljajäätelö ovat tämän seurana ehkä vähän sofistikoituneempi lisäke kuin viili, mutta voitte olla varmoja, että sitten kun kakusta on enää vähän jäljellä, minä pilkon loput koriin, annan vähän kuivahtaa ja nautin palasia upotettuna viilipurkkiin!
________________________________________________________________________________
Joulukalenterikuva n:o 9
Piparkakkukakku
En nykyään syö melkein yhtään maitotuotteita,mutta tästä postauksesta muistui mieleen tuo piparien ja viilin yhdistelmä joka on ihana! Olen meinannut tuoda viiliä tänne juureksi,mutta kun yleensä matkustan kesällä ja ei ole silloin suoria lentoja…
Eikös siellä ole sellaista kreikkalais-turkkilais-bulgarian-jukurttia? Se on piparien kanssa melkein yhtä hyvää kuin viili…
Ai niin ,onhan täällä ja lampaan ja vuohenmaitojugurttiakin.Kokeilenpä siitten sellaisilla;-)
Siellä on näköjään jo jotkut kakun kimpussa.
Ja huomaatkos Ari, kuinka säikähtäneitä ovat kun yllätin ne kameran kanssa. Silmät suurina katselevat mitä nyt tapahtuu …