No nyt se on minun virkaurani ohitse. Valtion pitkä ja kapea leipä, jota on sanottu varmaksi, on nyt taaksejäänyttä. Melkein 20 vuotta ehdin olla viranhaltijana (ja sitä ennen kymmenen vuotta virkojensijaisina ja ties missä pätkätyösuhteissa) yliopistossa amanuenssina, lehtorina ja yliopistonlehtorina. Mutta nyt on virkaura ohi.
Ei, en ole irtisanoutunut, eikä minua liioin ole potkittu pois. Yliopistolaitos vain muuttuu ja virkajärjestelmä lakkautetaan. Olen tänään kirjoittanut alle työsopimuksen.
Työpäivä meni muutenkin yliopiston uuden hallinnon parissa: on kokoustettu koko päivä. Ja mitä on jäänyt käteen ja mieleen? Se, että rahat on vähissä, se, että kukaan ei tiedä, mitä tästä tulee ja se, että yliopistojen demokraattinen päätöksenteko on mennyttä. Ei niin lohdullista.
Ja tämän päälle mennään ja syödään viimeiset rahat, joita humanisteilla on ja joista itse saamme päättää. Pikkujoulukutsussa on humanistista ironiaa reippaammanlaisesti:
”Täten ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme
Wanha ”Alma ” Yliopisto
o.s. Mater
(1958-2009)
Syödään, juodaan ja tanssataan historiaan.
Koska vainaja on lähes varaton, osallistujien edellytetään kartuttavan peijaiskassaa – – ”
Kutsussa toivotaan myös, että mahdollisimman moni oppiaine jättäisi viimeisen tervehdyksensä edesmenneelle ja pukukoodista todetaan näin: ”Saattoväen toivotaan pukeutuvan soveliaaksi katsomaansa suruasuun”. Siis ei ongelmia pukeutumisenkaan suhteen: liituraita silitettävä ja se on siinä.
*****
Lupailin tälle illalle sitä yllätystä. Ei pysty, ei millään. Mutta huomenna. Viimeistään viideltä huomenna.
____________________________________________________________________
Joulukorttikuva n:o 11
Petteri ja apujoukot ovat jo valmiina lähtöön
(klikkaamalla kuva on parempi, ei erinomainen sittenkään, mutta parempi)
